On aika listata vuoden 2013 kovimmat saavutukset elokuvan
saralla. Näiden listojen työstäminen on
ajankohtaisuustasolla haastavaa, sillä kansainvälisten nettisivujen
Top-10:t sisältävät kasan nimikkeitä, joita ei Suomessa ole vielä kyennyt
tarkastamaan. En kuitenkaan jätä laskematta niitä elokuvia, joiden varsinainen
ensi-ilta on vasta tulevaisuudessa, mutta jotka olen siitä huolimatta päässyt
näkemään. Tulevalla vuodelle menee kuitenkin Scorsesen The Wolf of Wall Street, O. Russelin American Hustle, Coenien Inside
Llewin Davis, McQueenin 12 Years as
a Slave, sekä Jonzen Her. Indie-puolelta ovat myös näkemättä
mainetta niittäneet Fruitvale Station,
Short Term 12 ja The Spectacular Now.
Lista voisi siis olla hyvin erilainen, mutta näillä mennään eteenpäin…
Läheltä liippaa,
mutta…
Epämääräisille sijoille 11-> jäi erinomaisia elokuvia,
jotka kuitenkin lopulta jäivät hieman vaatimattomammiksi kuin Top 10. Ron
Howardin Rush on ohjaajan paras
elokuva kautta aikojen. Se kulkee vauhdikkaalla tempolla ja antaa koskettavan
kuvan kahdesta lajin suuresta sankarista joiden elämänmotot olivat hyvin
erilaiset ja silti niin samanlaiset. Filth
oli miellyttävän törkeä kokonaisuus ja samalla vuoden hauskin elokuva, joka
kuitenkin hieman vesittyi viimeisen puolen tunnin aikana. Philomena oli hyvin tehtyä laatudraamaa, mutta ei ehkä lopulta
mitään sen enempää. Les Salauds taas
oli Claire Denis’n armoton kostodraama, joka samalla kunnioitti ja halveksi
kovaksikeitettyjä juuriaan. Django
Unchained oli lopulta liiankin eeppinen Tarantinon Spagettiwestern, joka olisi voinut
loppua aiemminkin. Tekee mieli
myös mainita listan jatkeeksi sellaiset elokuvat kuin Mud, The Past ja The
Counselor, joiden arvo mitä luultavimmin nousee toisen katselukerran
jälkeen. Viime vuonna taisi saada ensi-iltansa myös O. Russelin erinomainen
romanttinen komedia Silver Linings
Playbook, joka myös ansaitsee maininnan hyvien elokuvien joukossa.
Seuraavaksi luvassa vuoden 2013 parhaat elokuvat
järjestyksessä, joka ei kuitenkaan ole kiveen kirjoitettu, varsinkaan sijojen 6
– 10 osalta…
10. Drug War
Johnnie To on tuottelias ohjaaja, mutta Drug War yltää
miehen parhaimpien teosten joukkoon. Ton saaga poliiseista ja rikollisista
saavuttaa Jean-Pierre Melvillen haudanvakavan hengen ja sisältää vuoden
parhaimman ampumavälikohtauksen, jossa tappaminen muistuttaa kiinalaisten
shakinvastinetta Weiqitä. En ihmettelisi, jos Micheal Mann ilmoittaisi joskus
tekevänsä uusintaversion.
9. Gravity
Gravity ansaitsee paikkansa jokaisella vuoden TOP-listalla,
mutta luultavasi ainoastaan teknisistä syistä. Tarinana se on ohut,
yksinkertainen ja helppo, tosin tarjoten juuri sen takia niin hyvän visuaalisen
harjoituksen. Se on toimintaelokuvakokemuksena upea saavutus, mutta sisältä
hieman ontto. Pidän elokuvista, joiden tarinat vievät minut tunteiden
äärirajoille ja sitä ei Gravity tehnyt.
Minulle alkaa pikkuhiljaa avautua Nicolas Winding Refnin
vuoden lempilause ”Art is an act of violence”. Hänen elokuvansa ovat
aggressiivisia, brutaaleja ja primitiivisiä reaktioita, ja sen takia painivat
aivan omassa sarjassaan. Only God Forgives on visuaalisesti upea,
äänimaailmaltaan uskomattoman painostava kokemus, joka samalla sisältää Kirstin
Scott Thomasin suusta hervotonta dialogia. Kyseessä on ehdottomasti yksi tämän
hetken kiinnostavimmista ohjaajista, joka ohjaa täysin omilla ehdoillaan.
Vihaisista reaktioista huolimatta ja juuri sen takia elokuva ansaitsee
paikkansa parhaassa 10:ssä
7. Before Midnight
Trilogian aiemmat osat eivät ole koskaan lämmittäneet minua
kovinkaan paljon. Olen aina pitänyt niitä kiinnostavina elokuvina kyllä, mutta
samalla omassa narsismissaan vastenmielisinä. Woody Allen saa leikkiä omassa
intellektuelli-universumissaan, mutta Before Sunrise ja Before Sunset
rakastivat vähän turhan paljon omaa boheemia ja hyvätuloista
kulttuurirallatusfilosofiaansa. Sen sjaan Before Midnight oli todellinen
yllätys. Elokuva sisälsi uskomattoman hienoja oivalluksia parisuhteista ja
elämästä itsestään ja se harvoin eksyy ihailemaan omaa dialogiansa aiempien
osien tavoin. Lisäksi se sisältää kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvat
parisuhteen kriisitilanteen, joka muistuttaa Godardin Le Mépris’tä. Kyllä sen
silloin täytyy hyvä elokuva olla.
Vielä parempi elokuva parisuhteista on se ranskalainen Cannes
voittaja, joka on herättänyt kohua niin seksikohtausten kuin ohjaajan
työskentelymetodienkin takia. La
vie d’Adèle on naturalistinen kuvaus ensi-rakkaudesta ja sen loppumisesta… tai
itse asiassa eihän se rakkaus lopu, vaan elämäntilanteet muuttuvat ja sillä on
aina seurauksensa. Kyseessä on kuitenkin upea elokuva, joka sisältää vuoden
parasta näyttelemistä.
5. Amour
Amour on tärkeä elokuva ja täydellinen elokuva. Se ei
mitenkään voisi olla enää parempi siinä mitä se on. Syy miksi se ei ole #1
johtuu ainoastaan elokuvamaustani, joka silti nojaa enemmän visuaalisuuteen ja
juonenkäänteisiin (jollain tasolla). Hanekenin Amour on upea kuvaus
ikääntymisestä, sukupolvien välisistä eroista ja rakkaudesta. Kerrassaan
jäätävä ja sydäntäsärkevä elokuva, joka pistää ajattelemaan.
4. Zero Dark Thirty
Huomattavasti The Hurt Lockeria kunnianhimoisempi teos, joka
onnistui mahdottomassa tehtävässään. Olin alun perin hyvin skeptinen elokuvaa
kohtaan, mutta Bigelow on luonut yhden viime vuosien parhaista trillereistä,
jonka pitää katsojan tuolin reunalla viimeisen puolituntisensa. Erinomainen
sisarteos elokuvalle All the President’s Men.
3. Nebraska
Listan toinen elokuva vanhuudesta on Alexander Paynen upeasti kuvattu mustavalkoinen road-movie, joka samalla naurattaa ja koskettaa. Paynen taito kuvata aitoja peri-amerikkalaisia ihmisiä on tiedetty jo aimminkin, mutta Nebraskassa eniten viehättää kuinka hyvin se taltioi ajasta taaksensa jääneen peri-amerikkalaisen pienen kaupungin. Kyseessä on se katsojaystävällisempi elokuva sukupolvien välisestä erosta ja tulee siis Suomessa ensi-iltaan vuonna 2014.
2. Jagten
Thomas Vinterberg nousi takaisin kansainvälisen elokuvan
huipulle, tällä todellisella helmellä, joka pistää katsojan emotionaalisesti
koville. Jahdin Joulukirkko kohtaus on tunnelataukseltaan vuoden kovin ja
nostaa ihokarvat pystyyn vielä kuukausiakin myöhemmin. Vie parhaan ulkomaisen
elokuvan Oscarin ansaitusti ja vahvistaa entisestään Tanskan asemaa
elokuvamaana.
1. Spring Breakers
Ehkä ansaitsee paikkansa, ehkä ei, mutta Spring Breakers on
rohkeinta elokuvaa pitkiin aikoihin. Se pelaa täysin eri peliä kuin muut ja sen
takia sitä on pakko kunnioittaa. Se on räävitön pop-essee, joka syöttää
teemaansa musiikkivideoiden ja Internetin säännöillä. Se kuvaa maailmaa, jossa viattomuus elää sulassa sovussa
huumeiden, pornon ja aseiden kanssa. Disney-tähtien bileputki on lähes
hengellinen kokemus, joka auttaa nuoria löytämään sen ”aidon elämisen”. Samalla
Brittney Spearsin Everytimen tahtiin tanssittu haulikkobaletti on vuoden paras
kohtaus. Sofia Coppolan. ajatustasolla samanhenkinen, The Bling Ring on
säälittävän näköinen Harmony Korinen populaarikulttuurin ajankuvan rinnalla.