Vuoden 2013 parhaat elokuvat

On aika listata vuoden 2013 kovimmat saavutukset elokuvan saralla. Näiden listojen työstäminen on  ajankohtaisuustasolla haastavaa, sillä kansainvälisten nettisivujen Top-10:t sisältävät kasan nimikkeitä, joita ei Suomessa ole vielä kyennyt tarkastamaan. En kuitenkaan jätä laskematta niitä elokuvia, joiden varsinainen ensi-ilta on vasta tulevaisuudessa, mutta jotka olen siitä huolimatta päässyt näkemään. Tulevalla vuodelle menee kuitenkin Scorsesen The Wolf of Wall Street, O. Russelin American Hustle, Coenien Inside Llewin Davis, McQueenin 12 Years as a Slave, sekä Jonzen Her.  Indie-puolelta ovat myös näkemättä mainetta niittäneet Fruitvale Station, Short Term 12 ja The Spectacular Now. Lista voisi siis olla hyvin erilainen, mutta näillä mennään eteenpäin…

Läheltä liippaa, mutta…

Epämääräisille sijoille 11-> jäi erinomaisia elokuvia, jotka kuitenkin lopulta jäivät hieman vaatimattomammiksi kuin Top 10. Ron Howardin Rush on ohjaajan paras elokuva kautta aikojen. Se kulkee vauhdikkaalla tempolla ja antaa koskettavan kuvan kahdesta lajin suuresta sankarista joiden elämänmotot olivat hyvin erilaiset ja silti niin samanlaiset. Filth oli miellyttävän törkeä kokonaisuus ja samalla vuoden hauskin elokuva, joka kuitenkin hieman vesittyi viimeisen puolen tunnin aikana. Philomena oli hyvin tehtyä laatudraamaa, mutta ei ehkä lopulta mitään sen enempää. Les Salauds taas oli Claire Denis’n armoton kostodraama, joka samalla kunnioitti ja halveksi kovaksikeitettyjä juuriaan. Django Unchained oli lopulta liiankin eeppinen Tarantinon  Spagettiwestern, joka olisi voinut loppua aiemminkin.  Tekee mieli myös mainita listan jatkeeksi sellaiset elokuvat kuin Mud, The Past ja The Counselor, joiden arvo mitä luultavimmin nousee toisen katselukerran jälkeen. Viime vuonna taisi saada ensi-iltansa myös O. Russelin erinomainen romanttinen komedia Silver Linings Playbook, joka myös ansaitsee maininnan hyvien elokuvien joukossa.

Seuraavaksi luvassa vuoden 2013 parhaat elokuvat järjestyksessä, joka ei kuitenkaan ole kiveen kirjoitettu, varsinkaan sijojen 6 – 10 osalta…

10. Drug War

Johnnie To on tuottelias ohjaaja, mutta Drug War yltää miehen parhaimpien teosten joukkoon. Ton saaga poliiseista ja rikollisista saavuttaa Jean-Pierre Melvillen haudanvakavan hengen ja sisältää vuoden parhaimman ampumavälikohtauksen, jossa tappaminen muistuttaa kiinalaisten shakinvastinetta Weiqitä. En ihmettelisi, jos Micheal Mann ilmoittaisi joskus tekevänsä uusintaversion.

9. Gravity

Gravity ansaitsee paikkansa jokaisella vuoden TOP-listalla, mutta luultavasi ainoastaan teknisistä syistä. Tarinana se on ohut, yksinkertainen ja helppo, tosin tarjoten juuri sen takia niin hyvän visuaalisen harjoituksen. Se on toimintaelokuvakokemuksena upea saavutus, mutta sisältä hieman ontto. Pidän elokuvista, joiden tarinat vievät minut tunteiden äärirajoille ja sitä ei Gravity tehnyt.

8. Only God Forgives

Minulle alkaa pikkuhiljaa avautua Nicolas Winding Refnin vuoden lempilause ”Art is an act of violence”. Hänen elokuvansa ovat aggressiivisia, brutaaleja ja primitiivisiä reaktioita, ja sen takia painivat aivan omassa sarjassaan. Only God Forgives on visuaalisesti upea, äänimaailmaltaan uskomattoman painostava kokemus, joka samalla sisältää Kirstin Scott Thomasin suusta hervotonta dialogia. Kyseessä on ehdottomasti yksi tämän hetken kiinnostavimmista ohjaajista, joka ohjaa täysin omilla ehdoillaan. Vihaisista reaktioista huolimatta ja juuri sen takia elokuva ansaitsee paikkansa parhaassa 10:ssä

7. Before Midnight

Trilogian aiemmat osat eivät ole koskaan lämmittäneet minua kovinkaan paljon. Olen aina pitänyt niitä kiinnostavina elokuvina kyllä, mutta samalla omassa narsismissaan vastenmielisinä. Woody Allen saa leikkiä omassa intellektuelli-universumissaan, mutta Before Sunrise ja Before Sunset rakastivat vähän turhan paljon omaa boheemia ja hyvätuloista kulttuurirallatusfilosofiaansa. Sen sjaan Before Midnight oli todellinen yllätys. Elokuva sisälsi uskomattoman hienoja oivalluksia parisuhteista ja elämästä itsestään ja se harvoin eksyy ihailemaan omaa dialogiansa aiempien osien tavoin. Lisäksi se sisältää kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvat parisuhteen kriisitilanteen, joka muistuttaa Godardin Le Mépris’tä. Kyllä sen silloin täytyy hyvä elokuva olla.

6. La Vie d'Adèle

Vielä parempi elokuva parisuhteista on se ranskalainen Cannes voittaja, joka on herättänyt kohua niin seksikohtausten kuin ohjaajan työskentelymetodienkin takia.  La vie d’Adèle on naturalistinen kuvaus ensi-rakkaudesta ja sen loppumisesta… tai itse asiassa eihän se rakkaus lopu, vaan elämäntilanteet muuttuvat ja sillä on aina seurauksensa. Kyseessä on kuitenkin upea elokuva, joka sisältää vuoden parasta näyttelemistä.

5. Amour

Amour on tärkeä elokuva ja täydellinen elokuva. Se ei mitenkään voisi olla enää parempi siinä mitä se on. Syy miksi se ei ole #1 johtuu ainoastaan elokuvamaustani, joka silti nojaa enemmän visuaalisuuteen ja juonenkäänteisiin (jollain tasolla). Hanekenin Amour on upea kuvaus ikääntymisestä, sukupolvien välisistä eroista ja rakkaudesta. Kerrassaan jäätävä ja sydäntäsärkevä elokuva, joka pistää ajattelemaan.

4. Zero Dark Thirty

Huomattavasti The Hurt Lockeria kunnianhimoisempi teos, joka onnistui mahdottomassa tehtävässään. Olin alun perin hyvin skeptinen elokuvaa kohtaan, mutta Bigelow on luonut yhden viime vuosien parhaista trillereistä, jonka pitää katsojan tuolin reunalla viimeisen puolituntisensa. Erinomainen sisarteos elokuvalle All the President’s Men.

3. Nebraska

Listan toinen elokuva vanhuudesta on Alexander Paynen upeasti kuvattu mustavalkoinen road-movie, joka samalla naurattaa ja koskettaa. Paynen taito kuvata aitoja peri-amerikkalaisia ihmisiä on  tiedetty jo aimminkin, mutta Nebraskassa eniten viehättää kuinka hyvin se taltioi ajasta taaksensa jääneen peri-amerikkalaisen pienen kaupungin. Kyseessä on se katsojaystävällisempi elokuva sukupolvien välisestä erosta ja tulee siis Suomessa ensi-iltaan vuonna 2014.

2. Jagten

Thomas Vinterberg nousi takaisin kansainvälisen elokuvan huipulle, tällä todellisella helmellä, joka pistää katsojan emotionaalisesti koville. Jahdin Joulukirkko kohtaus on tunnelataukseltaan vuoden kovin ja nostaa ihokarvat pystyyn vielä kuukausiakin myöhemmin. Vie parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin ansaitusti ja vahvistaa entisestään Tanskan asemaa elokuvamaana.

1. Spring Breakers

Ehkä ansaitsee paikkansa, ehkä ei, mutta Spring Breakers on rohkeinta elokuvaa pitkiin aikoihin. Se pelaa täysin eri peliä kuin muut ja sen takia sitä on pakko kunnioittaa. Se on räävitön pop-essee, joka syöttää teemaansa musiikkivideoiden ja Internetin säännöillä.  Se kuvaa maailmaa, jossa viattomuus elää sulassa sovussa huumeiden, pornon ja aseiden kanssa. Disney-tähtien bileputki on lähes hengellinen kokemus, joka auttaa nuoria löytämään sen ”aidon elämisen”. Samalla Brittney Spearsin Everytimen tahtiin tanssittu haulikkobaletti on vuoden paras kohtaus. Sofia Coppolan. ajatustasolla samanhenkinen, The Bling Ring on säälittävän näköinen Harmony Korinen populaarikulttuurin ajankuvan rinnalla.