Eilen huomioni nappasi kaksi uutista, johon en voi olla
takertumatta. Torstainen, rakkautta ja anarkiaa hulabaloota edeltävä,
kirjoitukseni käsittelee yllättäen peliteollisuutta.
GTA V saapui hyllyille ja takoi dollareita siihen tahtiin,
että on turha puhua peliteollisuudesta enää minkäänlaisena elokuvateollisuuden
haastajana. Peliteollisuus on jo aikoja sitten ohittanut elokuvat. GTA V
ensimmäisen päivän myynti oli yli 800 miljoonaa dollaria (lähde: http://collider.com/grand-theft-auto-5-record-sales-800-million/).
Kyseessä on uskomaton luku, johon en usko yhdenkään elokuvan päässeen
ensi-iltaviikonloppuna. Tietenkin hinnat ovat täysin erilaiset, mutta kun
katsoo valmistuskustannuksia, tekee mieli tehdä vertailuja. GTA V budjetti on
tietävästi ollut 240 miljoonaa dollaria, Avatarin budjetti on ainakin imdb:n
tietojen mukaan samoissa luvuissa (joidenkin huhujen mukaan huomattavasti
enemmän). Avatarhan lopulta painoi seteleitä yli 2 miljardia lippuluukuilla ja,
kun mukaan lasketaan vielä kotimarkkinat, kohoaa tulos vielä huomattavasti
korkeammalle. GTA V:llä on siis
vielä matkaa Cameronin epookkiin, mutta selvää on, että peliteollisuus on
astumassa samanlaiselle kentälle elokuvateollisuuden kanssa, jossä tuote
kulutetaan heti ensi-illassa.
Pelit ja elokuvat ovat kulkeneet jo pitkään käsikädessä ja
GTA sarjakin on luonut maailmansa
rikoselokuvien pohjalta, hyödyntäen genren jokaista alalajia tehtävissään,
hahmoissaan ja tarinassaan. Pelit ovat rikkoneet kuvan ja katsojan välistä
etäisyyttä, tarjoten katsojalle mahdollisuuden tai ainakin näennäisen
mahdollisuuden osallistua tarinaan. Pelien hahmot ovat myös omineet
Hollywood-tähtien ulkonäköä, ääntä ja asennetta, vieden pelaajan jopa matkalle
menneisyyteen. Pelit tarjoavat katsojalle mahdollisuuden osallistua
tapahtumiin, mutta hiljalleen ne pyrkivät myös luomaan katsojalle elokuvan
tasoista draamaa ja tunnetilojen vuoristorataa.
Quantic Dream studion David Cage avasikin tulevaisuutta
puheessaan Bafta Gamesissa, Lontoossa. Tulevaisuuden pelit voivat käyttää
narratiivisena pohjanaan erilaisten ohjaajien algoritmeja (lähde: http://www.polygon.com/2013/9/13/4723206/the-future-of-game-narratives-will-be-designed-with-scorcese).
Pelit voivat siis paremmin mukailla kuuluisien ohjaajien tyylejä ja
tarinanrakenteita, vieden pelaajan paremmin sisään lempiohjaajiensa maailmaan.
Sinällään herkullinen ajatus, mutta todellisuudessa kyseessähän on ajatusmalli,
jossa ohjaajan teokset rakentuvat hänen omista kliseistään. Eikö parhaimmat
ohjaajat nimenomaan pysty yllättämään katsojansa aina uudestaan ja uudestaan.
Tavallaan tällainen algoritmi vain alleviivaa nykyistä todellisuutta, jossa
pelit vain kopioivat elokuvan maailmaa sen sijaan, että loisivat uutta. Jotta
peliteollisuus joskus pystyy haastamaan elokuvan sisällöllisellä tasolla, on
sen kyettävä luomaan, jotain täysin uutta. Sen on hyödynnettävä formaatin
tarjoamia uniikkeja ominaisuuksia ja käytettävä niitä ennenäkemättömällä
tavalla.
En ole mikään kova pelaaja, mutta mielelläni viettäisin
aikaa Scorsesen pelimaailmassa. Loppujen lopuksi kuitenkin tällainen pastissien
tekeminen ei vie alaa eteenpäin. Se tavallaan vahvistaa nykyistä elokuvan
isännän asemaa pelien suhteen. Elokuvat luovat katsojalle halun, jota pelit
sitten pyrkivät hyödyntämään. Peliteollisuus kaipaa etenkin
tarinankerronnallisia luovia viemään formaattia eteenpäin. Tällä hetkellä
peliteollisuus haastaa vahvasti elokuvan viihdekäyttöä. Olisi kiinnostava nähdä
voiko peliteollisuus haastaa elokuvan myös sisältönsä puolesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti