Season Film Festival 2016: Mistress America

Torstaina alkoi vuoden 2016 Season Film Festival ja omalta osaltani se alkoi kahdella pätevällä elokuvalla. Varmaan selkeä ratkaisu olisi kirjoittaa festivaalin virallisesti avanneesta ennakosta ja perjantain ensi-illasta, ranskalais-turkkilaisesta Mustangista, joka kulttuurikriittisenä Virgin Suicidesina on varsin onnistunut esikoiselokuva, mutta silti jotenkin oman kontekstinsa vanki. Siksi kirjoitankin nyt mieluummin uudesta Noah Baumbachista ja Mistress Americasta.

Noah Baumbachista tuli ns. kova tekijä kymmenen vuotta sitten julkaistuaan omaelämänkerrallisen 80-luvun avioero dramedyn The Squid and the Whale. Se on pienimuotoinen, mutta valtavan tarkkanäköinen tutkielma perheestä ja avioeron paljastavasta vaikutuksesta ihmissuhteiden todelliselle tilalle. Ja siis silti lyhyen kestonsa ajan äärimmäisen viihdyttävä. Sitä seuranneet, tavallaan samaa komedia-draama mixiä hyödyntäneet Margot at the Wedding ja Greenberg olivatkin silti kaukana siitä sisällöllisestä rikkaudesta ja tyylillisestä keveydestä, mikä teki The Squid and the Whalesta niin ainutlaatuisen.

Onkin hauska huomata kuinka keski-ikäistyminen on riisunut Baumbachin elokuvista kaiken paatoksen ja jäljellä on kerronnallinen keveys, mutta edelleen tarkkanäköiset huomiot ajasta ja ajan ihmisistä. Siitä todistuksena Baumbachin screwball-trilogia, jonka muodostavat elokuvat Frances Ha, While We're Young ja nyt siis Mistress America. Frances Ha'ta ja Mistress Americaa yhdistää vielä Baumbachin muusa, luontaiset komediennen lahjat omaava Greta Gerwig, joka on siis myös toinen käsikirjoittajista.

Mistress America kertoo aiempien elokuvien tavoin aikuistumisesta ja kunnianhimoista/kunnianhimottomuudesta katkeransuloisen ilon kautta. Nostalgia ja coming-of-age tagit voisi helposti liittää elokuviin, vaikka sinällään ne eivät ole lainkaan läsnä. Frances Ha'n tavoin Greta Gerwig näyttelee lasi-aina-täynnä ajattelevaa kaikkien kaveria, joka silti ehkä sisimmällä tasollaan tiedostaa olevansa kävelevä kaaos, jolla on aina kavereita, mutta tuskin koskaan ystäviä. Tilanne saattaa muuttua tai sitten vaan laastarin repäisy pidentyä, kun kuvioihin astuu tuore siskopuoli Tracy. Tracy on Gerwigin Brooken vastakohta, hiljaisesti ylemmyyttä tunteva tuore college-oppilas, joka kaipaa yllätyksiä ja energiaa tylsähköön todellisuuteensa. Brooke taas on luontainen huomion keskipiste.

Baumbachin käsitys nuorista on positiivinen, mutta ilkikurinen. While We're Youngin tavoin nuoret ovat välillä häikäilemättömiäkin opportunisteja, jotka käyttävät muita hyväkseen saavuttavakseen omia etuja. Samalla Baumbach ymmärtää sen osaksi ikää, sen sijaan että tuomitsisi henkilön puhtaasti epämiellyttäväksi. Aikuiset tai aikuisuuteen astuvat taas taistelevat ja sekoilevat oman ikääntymisensä kanssa. Baumbachin nuoret haluavat olla aikuisia, ja aikuiset nuoria, mutta todellisuudessa kaikki elävät yhtä suurta farssia, mutta yksin.

Mistress America on elokuvana näennäisesti spontaani, mutta tarkasti asetellun kuvauksen, dialogin punchlineja alleviivaavan leikkauksen ja harkitun musiikin käytön kautta kaukana siitä. Elokuvan tyyli tuo mieleen 70-luvun Woody Allenin, soundtrack 80-luvun ja hahmojen habitus 90-luvun. Visuaalinen estetiikka on taas 2010-luvulta Instagrammista. Jos tykkää pohtiä tällaisia tyyllillisiä autenttisuus-kysymyksiä, se saattaa tehdä kokemuksesta epäaidon. Onko sillä väliä? Ei kai. Baumbachin psykologinen silmä on edelleen tarkka ja kynä terävä. Mistress America on Baumbachin screwball-trilogian screwball-komediamaisin elokuva. 84-minuuttisena se lentää, naurattaa ja saa ajattelemaankin. Paha siitä on sanoa pahaa sanaa.

Batman vs Superman: Dawn of Justice - DC universumin nihilistinen esiinmarssi

Pääsiäisviikko ei tuonut kankaille Jeesusta, mutta kasan DC universumin jumalhahmoja kylläkin. Zack Snyderin ohjaama puolikas jatko-osa (Man of Steel) ja puolikas franchise-starter (Justice League) on Warner Brosin suuren pokeripelin ensimmäinen käsi. Muutaman vuoden takainen Man of Steel toimi vielä yksittäisenä elokuvana, mutta Batman vs. Superman: Dawn of Justice on koko elokuvan ajan yhtä suurta introa tulevaisuuden tarjonnalle. Ensimmäisen viikonlopun lipputulot lupaavat hyvää uudelle sarjis-universumille ja Marvelilla saattaa olla haastaja. Tosin markkinoista päätellen vuodessa riittää viikonloppuja useammallekin lasten lelu-logiikkaa käyttävälle elokuvamaailmalle. Voidaan jo nyt todeta, että kriitikoiden murskaama BvsS on lippuluukkuhitti. Seuraavana vuoroaan odottava Wonder Woman taas mahdollisesti sinetöi DC universumin osaksi 2010-luvun elokuvahistoriaa.

Erot Marvelin ja DC:n universumin välillä ovat suuret. Helpoiten huomattava ero on tietenkin valon määrä. Marvel on enemmän Los Angelesia ja DC taas New Yorkia, mutta elokuvien visuaaliset ilmeet kantautuvat myös tapoihin, joilla sankareita käsitellään. Tony Stark aka Iron Man on alkoholistina ennen kaikkea massojen keskipisteenä bilettävä 80-luvun rokkitähti, kun taas Bruce Wayne aka Batman on pimeydessä tuskaansa tunnottomaksi juova, maailmaa tutkaileva inhorealisti.  Luonnostaan "valoisa" Superman (siis Teräsmies) on varsinkin alkuperäiseltä muodoltaan edustanut keveyttä ja naivia sankaruutta, mutta Snyderin käsissä sekin on muuttunut haikeaksi itseään tarkastelevaksi oikeudenmukaisuuden vaa'aksi, joka on seonnut oman minä-kuvansa analysoinnista. Vastapainona taas Marvelin Captain America, joka ainakin Age of Ultroniin asti on edustanut vanhankantaista yksiselitteistä sankaruutta.

Marvelin maailmassa yhdistyvät vahvasti start-up huuma ja yksityisyyden menetyksen pelko. Vahvimpia ovat he, jotka vievät teknologiaa eteenpäin, mutta samalla itse teknologinen kehitys väärissä käsissä voi johtaa katastrofiin. Perinteinen Bond-juoni/McGuffin on esillä ainakin puolissa Marvelin elokuvissa. Silti sankaruus itsessään on ainakin vielä hyve ja mahdollisuus vaikuttaa riippuu vain tahdosta.

DC:n maailmassa eivät start-up tähdet varasta lavaa, vaan valtapolitiikka. Batman, Superman ja Lex Luthor ovat kaikki kuin syfiliksen sekoittamia valtion päämiehiä, jotka ajavat agendaansa nyrkein. Teknologia on ennen kaikkea rikkaiden etu ja perittyä kuten valtakin. Start-up huuma kiertää kaukaa vanhalta rahalta haisevat Gotham Cityn ja Metropolisin eliitti-juhlat. Tavalliset ihmiset ovat DC:n universumissa ainoastaan uhreja, oli kyse korruptiosta tai koko kaupungin tuhosta. Sankaruus on subjektiivinen käsite ja ostettavissa.

Marvelin maailmankuva on kokonaisuudessaan eheämpi ja siitä löytyy selkeämmät säännöt. BvsS:n universumi täyttyy pessimismistä ja nihilismistä ilman minkäänlaista aitoa maailman toimintalogiikkaa. Superman on naiivi versio Yhdysvalloista - aina valmiina pelastamaan ihmisiä näkemättä suurempaa kuvaa ja välittämättä seurauksista.  Batman taas on oman maailmankuvansa diktaattori, jonka ainoa tuomio on kuolemantuomio. Superman on tuhottava, vaikka riski olisi 1%. Toiveikkuudestaan sisäistä kamppailua käyvä konservatiivi ottaa yhteen uskonsa ihmisyyteen menettäneen liberaalin kanssa. Maailma on pieni heittopussi näiden jumal- ja puoljumalhahmojen välisissä taisteluissa.

Silti Zach Snyder rakentaa varsin onnistuneesti kylmää ja inhottavaa maailmaansa ensimmäisen kolmanneksen ajan. DC:n universumi on kaikessa umpimielisessä synkistelyssään tervetullutta vaihtelua Marvelin teräväkieliselle poikaposselle (Eiku olihan siellä se nahkapukuun tälläytynyt Scarlettkin). Ben Affleck on loistava Bruce Waynena (ei niinkään Batmaninä...) ja Holly Hunter tuo (edes jonkinlaista) sisältöä lopulta hyvin kaksiulotteiseen maailmaan. Snyderilta ja käsikirjoittajilta lähtee kuitenkin tuliterä prätkä pahasti käsistä, kun juonta pitäisi alkaa liikuttelemaan. Mutkia vedetään niin suoraksi kuin voidaan ja hahmot tekevät mitä sattuvat ilman minkäänlaista psykologista pohjustusta. Lopulta kuin päästään Lutherin (paitsi, että hän katoaa laudalta täysin!) örkkeilyyn, ei katsojaa voisi enää v****akaan kiinnostaa. BvsS oli aluksi, ihan aikuisten oikeasti lupaava, mutta 2/3 elokuvasta haastaa Sucker Punchin Snyderin huonoimmasta...

Jos Marvel edustaa "muka rennon" ja "tekemällä tapahtuu" asenteensa kautta kokoomusta, niin DC universumi muistuttaa maailmalle selkänsä kääntänyttä, synkkää tulevaisuutta odottelevaa perussuomalaista. Sitä on äärimmäisen mielenkiintoista analysoida osana suurempaa kuvaa, mutta kun lopulta alkaa tapahtua, on edessä eittämättä aivan käsittämätön sekamelska ilman minkäänlaista logiikkaa.

Hyvä vaihteeksi kääntää katseet Season Film Festivalin tarjontaan...

Uhkapelaajan Oscar-analyysi 2016

Menneellä viikolla paljastettiin helmikuun lopussa järjestettävän Oscar-gaalan ehdokkaat ja mukana oli jälleen kerran niin positiivisia kuin negatiivisiakin yllätyksiä. Kokonaisuutena kuitenkin on huomautettava, että kisa saattaa hyvinkin olla tiukin pitkiin aikoihin. Viime vuoden taistelupukariasetelma Boyhood vs. Birdman on hengissä Spotlightin ja The Revenantin kautta, mutta mukana pakkaa ovat sekoittamassa myös ikuisesti aliarvioitu (siis todennäköisyyksissä, ei laadussa) Mad Max, sekä juoksun musta hevonen The Big Short. Joukkoon kuuluu tietenkin liuta muitakin elokuvia, mutta hyvin todennäköisesti illan suurin voittaja löytyy tästä nelikosta.

Aikaisemmin olen käynyt kategorioittain analyysini todennäköisimmistä voittajista, mutta päätin rikkoa tuttua kaavaa kahdesta syystä. Ensinnäkin sen läpikäyminen on kohtalaisen puuduttavaa jankkaamista, enkä ainakaan tällä hetkellä jaksa kirjoittaa niin yksityiskohtaista analyysiä. Toiseksi itse gaalan seuraaminen on uuvuttavaa. Viihteenä se on väkinäistä, tuotantona kammottavan teennäistä ja palkitsevuudessaan valtava tyhjä pieru, joka jättää univajeen lisäksi galaktisen tyhjän olon tunteen. Siksi onkin energiajuomien kittaamisen sijaan suositeltavaa laittaa rahaa peliin. (Eettisen miehen aate)

Olen jo muutaman vuoden harrastanut vedonlyöntiä Oscar-voittajista onnistuneesti ja joskus epäonnistuneesti...Kuten vedonlyönnissä aina, tavoitteena on löytää ylikertoimet ja uskokaa pois, niitä Oscar-kategorioissa on. Ongelmaksi osoittautuukin vuodet, jolloin yllätyksiä esiintyy hyvin vähän. Tällöin voittorivi on jo niin varma, että viivan alle jää minimaalisten kertoimien takia hyvin pieni kakun palanen - muistaakseni UPin kerroin parhaan animaatioelokuvan Oscarille oli Unibetissa aikoinaan 1,01. Onneksi tällä hetkellä pakka on vielä hyvin sekaisin.

Oscar-kisa on vasta aluillaan ja kovaa dataa tarjolla hyvin vähän

Merkittäviä Oscar-indikaattoreita ovat tietenkin näyttelijöiden, ohjaajien ja tuottajien kiltojen omat palkinnot. Ehdokkuudet ovat tietenkin jaettu, mutta voittajat selviävät vasta tulevien viikkojen aikana. Selkeitä ennakkosuosikkeja on vielä hyvin vähän, mutta niitä voi hyvin tulla lisää. Erityisesti pitäisin silmällä Spotlightin ja The Revenantin menestystä. Mikäli toinen näistä elokuvista saa alleen selkeän voittoputken, on se hyvin todennäköisesti lyömätön Oscareissa. Jos kuitenkin palkinnot jakautuvat suuremmalle joukolle, on peli täysin auki. Huomattavaa on myös, että kiltojen äänestäjät kuuluvat myös Oscar-akatemiaan ja enemmistö koostuu näyttelijöistä...

Kriitikoiden suosikit ja Golden Globet ovat jo jaettu. Ensimmäisen ryhmän suosikit ovat akatemialle usein liian epäkaupallisia ja sen takia siis usein huono oscar-indikaattori. Amerkkalaisten kriitikoiden suosikit tälle vuodelle olivat Spotlight, Mad Max: Fury Road ja Carol, joista viimeisin ei edes päässyt parhaan elokuvan ehdokkaaksi. Jälkimmäinen taas ovat tähtinälkäisten Hollywood Foreign Pressin jäsenten (n. 80kpl) palkinto, joka on menettänyt arvostustaan vuosi vuodelta enemmän. Antaisin enemmän huomiota Ricky Gervaisin vitseille kuin itse Golden Globe voittajille. Muita merkittäviä tulevia palkintogaaloja ovat tietenkin brittien BAFTAt ja Independent Spirit Awards. Indie-palkinnot ovat aivan oma pelinsä ja niistä ei kannata johtopäätöksiä vetää mihinkään suuntaan, vaikka toki moni Oscar-ehdokas on myös ehdolla Spiriteissä. BAFTA taas on eurooppalaisempi palkinto ja sen takia välttää myös enemmän kaupallisisesti menestyneitä elokuvia kuin Oscarit.

Huomioita vedonlyöntilogiikasta

Joskus ylivoimaiset ennakkosuosikit häviävät. Tämän takia en suosittele selkeiden voittoheppojen selkään hyppäämistä. Pienet kertoimet eivät tuo hymyä, mutta yllätystappio takuulla vituttaa - sijoitit suuremman summan, koska olit niin varma, eikö totta? Fiksu toimintatapa on hakea mustia hevosia. Yllätyksiä tapahtuu Oscareissa joka vuosi, mutta niiden ennakoiminen on vaan vaikeaa - sen takia siis hajauta.

Vaikka kuinka fanittaisit Leonardo Dicapriota, pysy parhaan miespääosan kategoriasta kaukana. Leo tulee sen viemään, mutta Unibetin kerroin 1,14 on liian pieni, jotta siihen kannattaisi rahaa sijoittaa. Kaukana pysyisin myös naispääosasta, sillä Brie Larson elokuvasta Room on tällä hetkellä liian vahva ehdokas. Ehdottomasti kiellettyjä kategorioita on myös paras animaatioelokuva (Inside Out). Luultavasi pysyn myös parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriasta poissa, vaikka se onkin usein tarjonnut yllätyksiä. Nyt Son of Saul taitaa kuitenkin olla niin vahvoilla.

Sen sijaan suosittelen palkintotrendien seuraamista ja vetojen hajauttamista useiden eri elokuvien välille. Tänä vuonna tuskin nähdään sitä yhtä ja ainoata palkintokahmijaa. Tässä muutama karaktääri tulevalle kisalle:

• Spotlight on vielä ennakkosuosikki, mutta sen tähti himmenee, kun The Revenantin suosio kansan keskuudessa ja lippuluukuilla kasvaa. Mikäli Spotlight ei saa suvereenia kannatusta muissa palkintogaaloissa, se tulee häviämään Oscar-iltana useasti. 
• The Revenant on tämän hetken kovin kirijä. Sen suurimpana esteenä on Inarritun viime vuoden menestys. Ainoastaan kaksi ohjaaja aiemmin ovat voittaneet parhaan ohjaajan palkinnon peräkkäisinä vuosina. Akatemia voi kokea, että Inarritu on jo saanut riittävän tunnustuksen viime vuonna. Jos se ei kuitenkaan haittaa akatemiaa, The Revenantin ja Inarritun voima voi kantaa muihinkin kategorioihin esim. Tom Hardy yllättäjänä.
• Mad Max: Fury Road on tunnustettu mestariteos ja Internet-aikakauden toimittajien ehdoton suosikki. Ehdokkuuden voi tietenkin kokea jo riittävänä tunnustuksena genre- ja toimintaelokuvalle, mutta Mad Max taitaa vaatia enemmän. Paras elokuva on vielä kaukana, mutta ohjaajan palkinto saattaa olla illan odotetuimpia yllätyksiä. Ainakin ansaittu sellainen.
• The Big Short on tuskin yhdessäkään kategoriassa aito ennakkosuosikki, mutta sillä on potentiaalia illan suurimmaksi yllättäjäksi, mikäli äänet jakautuvat tasaisesti usean elokuvan välillä.
• Jälleen kerran akatemia äänesti vahvasti valkoista elokuvaa ja kohu syntyi välittömästi. Voiko ns. korjaavana liikkeenä toimia Straight Out of Comptonin huomioiminen parhaassa alkuperäisessä käsikirjoituksessa? Epätodennäköistä, sillä Spotlight loistaa siellä, mutta yli 20 kertoimella herkullinen kohde pienelle vedolle. Varsinkin, jos Spotlightin vauhti hiipuu entisestään.
• Ääni, puvustus, meikkaus, musiikki ja erikoistehosteet ovat mielenkiintoisia kategorioita, joista aidot ennakkosuosikit puuttuvat usein. Tarjoavat mukavia mahdollisuuksia pienille voitoille. Saako Morricone vihdoin hieman kunnioitusta?
• Illan kovatasoisin kamppailu käydään parhaasta kuvauksesta. Kuka tahansa viidestä ehdokkaasta ansaitsee palkinnon. Lubizki on ennakkosuosikki, mutta olisiko vihdoinkin Deadkinsin aika voittaa palkinto 13. ehdokkuudellaan? 

Potentiaalisimmat yllättäjät ja ylikertoimet

Mad Max: Fury Road
George Millerin mestariteoksen kertoimet ovat jo laskussa, sillä sen potentiaalia on alettu jo tunnistamaan. Paras elokuva on vielä pitkän matkan päässä, mutta paras ohjaus on mahdollinen.

The Revenant
Leon kannattelemana tämän westernin jalat saattavat kantaa pitkälle. Jos Revenantista muodostuu selkeä suosikki, sen valovoima heijastuu myös pienempiin katergorioihin. Juonellisesti merkittävä karhu saattaa kerätä tunnustusta efekteissä ja äänissä. Aina tasaisesta parhaasta sivuosasta voi Tom Hardykin nousta voittajaksi. Epäilen myös, että The Revenantin kertoimet tulevat tästä enää nousemaan...

Alicia Vikander
Rooney Mara on ehdoton ennakkosuosikki parhaassa naissivuosassa, mutta Vikanderin vuosi on ollut loistava. The Danish Girlin lisäksi ruostalaistähti on myös kerännyt ehdokkuuksia elokuvasta Ex-Machina. Akatemia saattaa palkita Vikanderin nimenomaan koko vuoden kontribuutiosta. Kerroin 4,5 ei ole hassumpi, ottaen huomioon että Carol on lopulta aika pieni elokuva.

Mark Rylance
Tällä hetkellä sympatiat ovat Sylvester Stallonen puolella parhaan miessivuosan kategoriassa, mutta mielestäni Mark Rylance on yhtä todennäköinen voittaja. Sen takia 2,5 kerroin ei ole aivan surkea.

Hateful Eight 

Tarantinon mestariteos ei ehdokkuuksissa saanut paljoa rakkautta akatemialta. Silti elokuvalla on muutama mahdollisuus kunniaan helmikuun gaalassa. Jennifer Jason Leighn tämän hetkinen 15 kerroin on selkeä ylikerroin. Lisäksi uskon, että Morricone tulee viemään parhaan musiikin palkinnon ja 2,5 kerroin onkin siinä tapauksessa reilu.

 

"Pienemmät kategoriat"

Lyö, vaikka muutaman elokuvan puolesta ja kerää hieman maltillisempia voittoja. Varmuutta voittajista ei ole, mutta ennakkosuosikeillakin on hieman korkeampia kertoimia. Esimerkiksi Cinderalla taitaa ainakin ammattilaisten mielestä olla ehdoton #1. 

 

Muista!!!!!

Vedonlyönti Oscareissa on ennen kaikkea tapa viihdyttää itseään tuskastuttavan yllätyksettömässä tapahtumassa. Liian vakavasti ei kannata kuitenkaan vedonlyöntiä ottaa. Lisäksi on syytä muistaa, että ennakkosuosikit ovat syystä ennakkosuosikkeja. Aina yllätyksiä ei tapahdu, mutta toivottavsti Mad Max yllättää tänä vuonna ;)