IP Manista on jo muutama elokuva saatukin kankaille viime
vuosina, mutta nyt vihdoin saapuu ehkä se kaikkein odotetuin, eli Wong Kar Wain
The Grandmaster. Sinällään hyvin kaupallinen aihe on Kar Wain käsissä muuttunut
kohtalaisen epäkaupalliseksi elokuvaksi, ainakin näin länsimaiseen makuun. The
Grandmaster on hidastempoinen, pohdiskeleva ja rakenteellisesti sirpalemainen
katsaus Kung-Fun merkityksestä Kiinassa. Samalla se onnistuu ymppäämään
tarinaansa myös ohjaajalle tyypillistä aihetta; rakkauden kaipuuta. Vaikka
visuaalisesti elokuva onkin komeata katsottavaa, jää tarina katsojalle
etäiseksi. Tuntuu siltä, että leikkaushuoneenlattialle on jäänyt merkittävästi
materiaalia ja samalla sinne on jäänyt tarinan rytmi, ehkä juonikin. Nyt
jäljelle jää ainoastaan kourallinen pohdiskelu- ja tappelukohtauksia eri
aikakausilta.
Tony Leung näyttelee Wing Chun isää, Ip Mania melkein kaksi
vuosikymmentä käsittelevässä The Grandmasterissa. Samalla käydään läpi niin
Kiinan sisäisiä ongelmia, kuin myös Japanin kanssa käytyä sotaa. Wong Kar Wai
kuitenkin hylkää perinteisen tarinankerronnan ja taustat jäävät kohtalaisen
tuntemattomiksi katsojalle. Sen sijaan tärkeämpää on filosofiset pohdiskelut
Kung-Fusta ja ajasta yleensäkin. Lopulta elokuva keskittyykin pohtimaan tekoja
ja niiden seurauksia, jotka ulottuvat aina loppuelämäksi saakka. The
Grandmaster onkin itämainen sisarteos Sergio Leonen mestarilliselle Once Upon a
Time in Americalle, aina musiikkia myöten. Ikävä kyllä kahdessa tunnissa Wong
Kar Wai ei onnistu luomaan toimivaa, esikuvansa arvoista kokonaisuutta.
Yksittäiset kohtaukset vakuuttavat, mutta koko kestoltaan elokuva on
puuduttavaa katsottavaa. Välillä ohjaajan montaasit tuntuvat ja näyttävät
enemmänkin kolmen minuutin kalliilta mainoksilta, joista puuttuu vain se
arvokas kello tai huivi.
Odotukset The Grandmasterille olivat kovat ja se tuntuukin
eittämättä pettymykseltä. Taistelukohtaukset ovat tietenkin upeata katseltavaa,
erityisesti talviselle juna-asemalle sijoittuva lopun välien selvittely. Sen
sijaan jatkuva ja äärimmäisyyksiin viety slow motionin käyttö menettää tehonsa
nopeasti ja alkaa lopulta vain ärsyttämään. Elokuva on ohjaajansa näköinen
teos, mutta tällä kertaa visuaalisuus polkee kaiken kerronnan jalkoihinsa,
jättäen jäljelle vain valtaisan sekasotkun, jonka parissa ei koko kahta tuntia
viihdy. Toivottavasti Wong Kar Wain seuraavaa elokuvaa ei tarvitse odottaa yli
puolta vuosikymmentä ja toivottavasti se ei tule olemaan yhtä pöhöttynyt
ohjaajan teos kuin The Grandmaster.
**
**
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti