Tammikuussa on tapana nähdä vuoden suurimpia elokuvia,
joista on jo muodostunut etukäteen valtavat odotukset ja ennakkoajatukset. Olen
odottanut Steve McQueenin 12 Years as a Slavea aina ensimmäisestä trailerista
lähtien ja lukemani toisen mantereen arvostelut ja analyysit eivät ole muuta
kuin kasvattaneet hinkua nähdä elokuva. Sen takia lähtökohdat, joilla astuin
saliin olivat alun alkaen väärät ja ne helposti vaikuttavat
katsomiskokemukseen.
Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana tiedostin elokuvan
taidokkuuden, mutta pysyin siitä kaikesta silti liian etäällä. Tarina rakensi
kuvaa orjuudesta ei pelkästään yksilön kautta, vaan yhteiskunnan myös. Kaikille
vapaus ei ole itsestäänselvyys, vaan ihmisiä myydään samaan tapaan kuin hevosia
ja joulukuusia. Äiti ja lapset eivät ole paketti, vaan kolme eri potentiaalin
ja eri hinnan omaavaa yksilöä. Vaikka isännän ja orjan välille voikin syntyä
side, on silti investoinnin taloudelliset yksityiskohdat tärkeämmät. 12 Years
as a Slave kuvaa luokkayhteiskuntaa julmimmillaan ja orjuutta aikakautensa
käytäntönä. Elokuvan päähenkilö Solomon Northup kokee vangitsemisensa suurena
vääryytenä, nimenomaan sen takia, että hän oli alun perin vapaa mies. Monet
muut orjat eivät olleet tätä vapautta koskaan edes kokeneet.
Viimeisen 45 minuutin aikana olin murrettu. En tarkalleen
osaa selittää mitä elokuvan aikana tapahtui, mutta Steve McQueen on luonut
teoksen, joka hiipii salaa iho alle ja tarraa verisesti kiinni julmassa ja
tunteikkaassa lopussaan. 12 Years as a Slave on raaka elokuva, mutta myös
äärettömän älykäs. Sivuhahmojensa kautta se luo aidon kuvan yhteiskunnasta,
jossa suurin synti ei siltikään ole raipan isku, vaan ylipäätänsä toisen
ihmisen oikeus viedä toisen ihmisen vapaus.
Steve McQueen on kritisoinut elokuvateollisuutta tarttumatta
orjuuteen aiheena useammin. Nyt ohjaaja on tehnyt aiheesta tulevaisuuden
klassikon ja merkkipaalun. McQueen on hyvin visuaalinen ohjaaja, komeilematta
sillä. Hän ymmärtää rajauksen ja kuvan päälle. Henkilöt ovat aina sijoitettu
harkitusti kuvaan ja perspektiivien kautta hän luo suuria ajatuksia. Kameran
liikkeet ovat aina tarkkaan mietitty, nostaen tempoa vaiteliaasti. Entisen
videotaiteilijan taustat ovat näkyvissä ja sen takia McQueen onkin yksi tämän
hetken kiinnostavimmista ohjaajista ja elokuvallisen kielen hallitsijoista.
On myös pakko kehua myös 12 Years as a Slaven erinomaista
käsikirjoitusta, joka onnistuu kertomaan tarinansa äärettömällä
tarkkaavaisuudella. Elokuvan tempo ja rakenne on yhtä paljon John Ridelyn
käsikirjoituksen kuin Steve McQueeninkin ansiota. Ne pienet lisänyanssit tulevat sitten ohjaajan laajakangasformaatin
ymmärryksestä. 12 Years as a Slavesta tullaan eittämättä puhumaan ”sinä Oscar-voittaneena
orjaelokuvana”, mutta todellisuudessa kyseessä on niin aiheensa käsittelyn
kannalta kuin elokuvallisen kielenkin osalta mestarillinen suoritus ja
viimeisten vuosien vaikuttavimpia elokuvakokemuksia.
****1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti