Oldboy - Spike Lee kaukana omasta elementistään

Jos korkean profiilin amerikkalaiselokuva kerää IMDB:ssä 4,9 pistettä, on sen tehtävä jotain oikein. En ole mikään suuri uusintaversioiden ystävä, mutta en myöskään tuomitse niitä alimpaan helvettiin. Ne paljastavat aikakaudestamme yllättävänkin paljon. Sen sijaan Park Chan-Wookin mestariteoksen, Oldboyn, uusintaversiota en kaivannut, en sitten tippaakaan. Alkuperäinen Oldboy on nerokas mysteeri, joka kääntää "whodunnit" asetelman "whyhedunnit" asetelmaksi. Samalla mysteeri kasvaa väkivaltaiseksi kreikkalaiseksi tragediaksi, jossa jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty. Visuaalisesti ja äänimaailmaltaan elokuva edustaa perinteistä kiillotettua etelä-korealaista elokuvaa, jossa kamera liikkuu kauniisti ja harkitusti klassisen musiikin tahtiin. Sen lisäksi ohjaaja Park Chan-Wook on erinomainen ohjaaja, todellinen auteur, ja sen takia tuntuukin oudolta tehdä uusintaversiota elokuvasta, joka edustaa niin vahvasti tekijänsä kädenjälkeä. 

Noh, mahdottomaan tehtävään on kuitenkin tarttunut toinen auteur, katuviisas Spike Lee, uransa ehdottomasti oudoimmalla siirrollaan. Vaikea sanoa onko ohjaajaa aidosti kiinnostanut aihe vai onko kyseessä ns. palkkashekkiteos? Leen viimeiset kymmenen vuotta, kun ei nyt kovin montaa hittiä ole sisältänyt. Joka tapauksessa yhdistelmä Lee-Brolin on paperilla huomattavasi kiinnostavampi kuin alun perin suunniteltu Spielberg-Smith.

Vuoden 2013 Oldboy on huomattavasti alkuperäisteosta rumempi ja hätäisempi kokonaisuus. Chan-Wookin traaginen ooppera on Leen käsissä muuttunut sumuiseksi industrial-punkiksi (jos sellaista on?). Leen Oldboy on raivotautinen katukoira, kun taas alkuperäinen muistuttaa enemmän hienostunutta tappaja-Dobermannia ja se ei välttämättä ole huono asia. Tärkeintä uusintaversioissa on, että samaa elokuvaa ei toisteta (vrt. Van Santin Psycho). 

Lee on maneeriensa vanki ja hänen "jointit" tunnistaa kilometrien päästä. Oldboy tuntuu harkitsemattomalta lopputulokselta. Se sekoittaa epämääräisesti amerikkalaista pulpia, aasialaisia stereotypioita, Spike Lee kuvakikkailua & saarnaa, teatraalisia henkilöhahmoja ja populaarikulttuuria. Sharlto Copley ja Josh Brolin ovat molemmat hyviä, mutta roolisuoritukset eivät kuulu samaan elokuvaan. Tuntuu siltä, että ohjaaja ei ole täysin hahmottanut miltä elokuvan pitäisi näyttää ja miten sen pitäisi edetä, ja sen takia olemmekin saaneet kaikkia mausteita sisältävän täydellisen sekasotkun, MUTTA juuri sen takia Leen Oldboyta jaksaa myös katsoa. Siksi, että se ei ole koherentti ja kokonaisvaltainen elokuva, se on aggressiivinen ja yllättävä. Välillä se on pulassa juonen kanssa ja välillä budjetin kanssa, mutta sinnikäs se silti on.

Palaten vielä ensimmäiseen lauseeseeni; jotta tällaista tähtikaartia sisältävä Hollywoodin tuote, joka perustuu 2000-luvun mestariteokseen, ansaitsee niinkin surkean pisteytyksen (4,9), on sen otettava riskejä. Oldboy (2013) ei ole hyvä elokuva, mutta keskitien uusintaversioita kiinnostavampi kyllä. Se on Park Chan-Wookin raa'an ja raastavan "kirjan" väkivaltainen sarjakuvaversio (lue: Graphic novel).

***