Clouds Of Sils Maria - Assayasia terävimmillään

Oliver Assayas on eurooppalaisen taide-elokuvan laatunimiä, jonka kädenjälki ei ole kuitenkaan koskaan yltänyt mestarillisiin mittasuhteisiin. Itse en tunne miehen filmografiaa läpikotaisin, mutta etenkin viimevuosien tuotannosta (Carlos ja Après Mai) on jäänyt vähän pliisu maku. Aiheet kiinnostavat ja elokuvat rakentavat tunnelmaansa ansiokkaasti, mutta ohjaajana Assayas käsittelee kokonaisuutta silkkihansikkain, jättämättä mitään kiinnostavaa säröä kankaalle. Samalla, vaikka elokuvien tempo (etenkin Carlosin kohdalla) on nopea, niin tarinankuljetus tuntuu uniselta. Lopulta katsoja ei todista niinkään elokuvallista tarinaa, vaan ohjaajan harhailevaa ajatuksenjuoksua, joka ei välttämättä ole aina huono asia, mutta Assayas'n tapauksessa elokuvista uupuu tarttumapinta. Silti on arvostettava tätä aidosti kansainvälistä ohjaajaa, joka omasta keskinkertaisuudestaan huolimatta on aina kiinnostava.

Clouds of Sils Maria on paperilla äärimmäisen teennäisen tuntuinen ja tuo kyynikolle mieleen eurooppalaisen taide-elokuvan irvikuvan. Kaksi tuntia kahden naisen syvällisiä keskusteluja viinipullojen ja tyhjien tupakka-askien ympäröimänä sekä aimo annos metaforia. Tätä elokuva kieltämättä on, mutta se kokoaa pakettinsa äärimmäisen hyvin kasaan. Samalla se tekee tarkkanäköisiä havaintoja vanhenemisesta, sukupolvien eroista sekä elokuvan tulevaisuudesta. Juliette Binochen näyttelemä Maria Enders on kansainvälinen tähti, jonka ikääntyminen on työntämässä pois valokeilasta. Rooli, joka 20 vuotta sitten teki nimenomaan hänestä maailmankuulun on siirtymässä nuoremman polven edustajalla, median silmissä räävittömälle Jo-Ann Ellisille (Chloë Grace Moretz). Marialle taas tarjotaan vanhemman ja haavoittuvamman uhrin roolia - roolia, jonka kenkiin Marian ei ikinä pitänyt astua. Auttamassa Mariaa hyväksymään iän tuomat muutokset ja nykyajan säännöt, on hänen assistenttinsa ja ystävänsä Valentine (Kirsten Stewart).

Käytännössä elokuva kuvaa ongelmaa johon jokainen naisnäyttelijä törmää uransa aikana. Kuinka sulattaa se totuus, että tähteys ei ole koskaan ikuista, nuoruutta palvovassa yhteiskunnassamme - varsinkaan naisnäyttelijälle. Samalla vuodet ja iän tuoma viisaus poistaa väistämättömästi osan särmikkyydestämme. Harkitsevaisuus ja itsehillintä ovat ominaisuuksia, joista on vaikea tehdä suurta yleisöä kiinnostavaa uutisointia. Sen sijaan nuoruuden äkkipikaiset ratkaisut ovat keltaisen lehdistön petrolia. Maria ei koskaan pysty muuttumaan Youtube- ja Hunger Games-aikakauden tähdeksi, mutta ei pysty Jo-Annkaan pysymään suosionsa huipulla yli kymmentä vuotta. Itse asiassa, jos elokuvia 2000-luvun efektivoittoisia elokuvia kutsutaan Big Maceiksi, niin yhtälailla samaa voi sanoa elokuvatähdistä. Uutuudenviehätys on ylivoimainen tunne, jota kukaan ei pysty taltioimaan ikuisiksi ajoiksi ja sen tunteen poltamme myös nykyään huomattavasti nopeammin kuin ennen.

Samalla Olivier Assayas kritisoi myös nykyelokuvan kehitystä, tosin tietenkin ikääntyneen ihmisen näkökulmasta. Valentine löytää paljon hyvää uusimmasta 3D-scifieepoksesta, mutta Marie tunnistaa elokuvasta vain yksiulotteisuutta ja yksinkertaisuutta. Onko kyse elokuvan typerystymisestä vai sukupolvien eroista? Onko Valentinen näkökulma lapsellinen vai Marien näkökulma ylimielinen? Jotain kertoo myös se, että elokuvassa tehtävä remake ei olekaan elokuva, vaan näytelmä. Lisäksi Assayasin ylivoimaisesti monimutkaisin/visuaalisin kohtaus on nimenomaan kohtaus näytelmässä. Onko teatteri korvaamassa "entisen" elokuvan roolin?

Clouds of Sils Maria on vähäeleinen elokuva, joka onnistuu herättämään keskusteluaiheita äärimmäisen hienovaraisesti. Assayasille tyypillinen uninen tunnelma on jälleen kerran paikallaan, mutta se sopii erityisen hyvin elokuvan sisältöön ja visuaaliseen ilmeeseen. Kieltämättä se ei täysin pääse irti "eurooppalainen taide-elokuva" leimastaan ja välillä se herättää samanlaisia tuntemuksia kuin Woody Allenin elokuvat pahimmillaan. Kyllähän Clouds of Sils Maria pintapuolisesti on täyttä "kulturelli punaviinin ystävä"-elokuvaa, mutta se on myös harvinaisen eheä ja rikas kokemus. Elokuvassa on kerroksia.

*** 1/2