The Amazing Spiderman 2: Hämiksen seitti takkuilee pahasti

Nolanin Dark Knight oli selkeä edistysaskel supersankarielokuville (vaikka tosin trilogian päätösosan kanssa minulla on kana kynittävänä). Se unohti kangistuneet tarinankaaret ja kliseet, ja ennen kaikkea se hylkäsi ajatuksen, että sarjakuvaelokuva olisi oma genrensä itsessään. Tietenkin muun muassa American Splendor ja Ghost World ovat myös osoittaneet sarjakuvan mahdollisuuden kertoa täysin omanlaisiaan tarinoita, mutta ne eivät sisälläkään kaupunkia pelastavaa, narsistista ja neuroottista viittasankaria. Sen sijaan Nolanin Batman osoitti, että sarjakuvaan pohjautuva elokuva voi ottaa mallia esimerkiksi suurista rikoselokuvista à la Heat. Sen ei tarvitse aina esitellä pahistensa synty, eikä sen tarvitse missään nimessä rytmittää rakennettansa kolmeen ennalta arvattavaan osaan. Marvelkin rikkoo genrejen rajoja jatkuvasti ja huhun mukaan Edgar Wrightin tuleva Antman on käytännössä Heist-movie.

Sen takia Marc Webbin jatko-osa yllättävän viihdyttävälle Amazing Spidermanille on säälittävä suoritus ja aidosti paska aloitus tulevalle kesälle. Se muistuttaa 90-luvun Batmaneja ja nyt en puhu Burtonin aidosti rajoja rikkovista ensimmäisistä osista. Vaikea erottaa, onko ohjaimissa Webb vai Joel Schumaher. Koska en jaksa avautua koko kansan hämiksestä kappalemuodossa,  listaan vain kaikki asiat, jotka tässä rahareiässä ottavat kalloon.

1. Markkinointi: The Amazing Spiderman 2:n markkinointi on ollut väsyneintä mainontaa, mitä tämän kaliiberin elokuvilta on nähty vähään aikaan. Sen lisäksi, että trailerit # 1 - loputon ovat käytännössä näyttäneet koko elokuvan, eivät ne ole myöskään tarjonneet minkäänlaista jännitettä - Kappas vaan mikä yllätys hämis, pahis, räjähdys, huuli, räjähdys, uusi pahis, efektiä, efektiä, efektiä ja huuli. Lelujen lisäksi, Sonyn roskatuutista on myös ammuttu kesän sinkkubiisi, jonka vetää tämän hetken kaksi kuumaa nimeä, Kendrick Lamarr ja Alicia Keys. Miten ihmeessä tämä eroaa mitenkään Batman Foreverin 97 kampanjasta? Julisteista en jaksa edes aloittaa. Paska kuvakollaasi on paska kuvakollaasi
2. Käsikirjoitus: On suorastaan ihme, että Hollywood kerta toisensa jälkeen kääntyy kaksikon Kurtzman & Orci puoleen tarinoiden luomisessa. Tämä kaksikko on vastannut viime vuosien ylivoimaisesti vaatimattomimmista käsikirjoituksista aina Transformerseista Star Trek 2:een. Ensimmäinen Star Trek on ainoa valonpilkahdus tämän kaksikon sysimustassa filmografiassa. Haastan kenet vaan viettämään päivä miesten aikaansaannosten parissa. Kurtzman & Orcilla on takataskussaan kaikki kliseet, mutta omaperäisyys ja innovatiivisuus on jo pudonnut kauan sitten kyydistä. Siitä viimeisimpänä esimerkkinä The Amazing Spiderman 2. Osa 1: toimintakohtaus +  mitättömän juonen pohjustus. Osa 2: pahiksen synty + toimintaa + mitättömän juonen käännekohta. Osa 3: Lopputaistelu + mitättömän juonen lopetus + jatko-osa pohjustus. Toiminta ei toimi, juoni ei kiinnosta ja läpät ovat 90-luvun teinisarjojen tasoa. 
3. Electro: Näin paperinohutta pahista saa viimeaikojen sarjis-leffoista hakea. Nurkkaan unohdettu, valokeilaa palvova nörtti on kulutetuimpia kliseitä mitä ollaan nähty. Kun vihdoin saamme itse Electron kehiin, on hän ala-arvoisia onelinereita huutava sininen efektipallo. Electro yhdistää 90-luvun Batmanien arvuuttajan ja jäämiehen, mutta tasoltaan hän on huomattavasti lähempänä Schwartzeneggerin surkuhupaisaa monsteria. Miten tämä ei ole tullut tekijätiimin mieleen on ihme, ottaen huomioon itse pahiksen ulkonäön. Ai Jamie Foxx veti roolin? Well spent dollars.
4. Spidey ja Gwen Stacey: Webbin katu-uskottavin elokuva tähän mennessä on hipsteriromantikkojen 500 days of Summer. Elokuva on nokkela ja tarkkanäköinen. Ensimmäinen Spidermankin löysi aina paikoitellen hyvän nuotin kertoessaan hahmoistaan. Tällä kertaa saamme toinen toistaan vaivaannuttavampia parisuhdekohtauksia, jotka välillä tuovat naurun ja välillä oksennuksen suuhun. Suuren romanssin rakennus tuo ennemminkin mieleen jälleen kerran ne teinisarjat. Itse asiassa OC on huomattavasti koskettavampaa parisuhdehömppää kuin hämiksen uusin seikkailu. 
5. Ympäristö: Uusimmassa Batmanissa kaupunkilaiset katosivat tyystin kun paska lensi kattoon. Mitä tapahtuu spindelmanissa? Kaupunkilaiset ovat päättömiä idiootteja, jotka seuraavat kaupunkinsa tuhoa kuin jotain vapaapainiottelua. Hämis taistelee vastustajiensa kanssa keskellä estradia, kun tavallinen kaduntallaaja ahmii hodariaan, seuratessaan aivotonta viihdettä. Välillä tappelun hegemonia ulottuu katsomoon asti ja fani huutaa "go spidey". Minä sanon no spidey, ja pudistan päätäni.
6. Jännite: Miten rakennetaan jännitettä elokuvan toimintakohtauksissa. Laitetaan aidosti päähenkilöt kovan paikan eteen? Annetaan katsojan tuntea päähenkilön tuska ja puristus taistellessaan parempaa maailmaa kohti? Ei, lisätään sivujuonia kuten toisiinsa törmäävät lentokoneet ja spidermaniksi pukeutunut pieni poika. Kliseitä ja korniutta, siitä on uusin spiderman tehty. Sen lisäksi, että elokuvan koko rakenne on täyttä huttua, toistaa elokuva vielä Jerry Bruckheimerin elokuvista tuttua komennushuonetuuletus-pelleilyä, kun SPOILERI lentokoneet eivät törmääkään.

Kokonaisuudessaan Spiderman on hyvin kulunut tuote. Nämä elokuvat on jo kulutettu 90-luvulla ja ne ovat lopettaneet elämänsä, jos ei nyt VHS:nä niin ainakin DVD:nä. Siinä yhdistyy Jerry Bruckheimer, huonot sarjakuvaelokuvat ja teini-TV:N herkkyys. Visuaalinen puolikin tuo eniten mieleen Will Smith - sotku Hancockin. 

Sony yrittää rakentaa Spidermanista omaa Marvel-universumiaan, uusien pahisten ja tulevan Sinister Sixin kautta. Harmi vaan, että unohdettiin käsikirjoituksen merkitys kokonaan. Spiderman on kesän ensimmäinen roska. Toivottavasti trendi ei ole jatkuva.

P.S.

Puolitähteä on pakko antaa Dane DeHaanille. Mies ansaitsee parempaa materiaalia…

*1/2