Captain America: Winter Soldier - Keskinkertaisuus vaivaa edelleen Marvelia

Olen jo maininnut tämän aiemmin. Arvostan Marvelia suunnattomasti liiketoimintana. Se on ottanut valtaisasti riskejä rakentaessaan omaa monimutkaista brändiverkkoaan ja elokuvauniversumia. Se on hyvässä ja pahassa muuttanut Hollywood studioiden ajatusmallia. Marvel universumi on yksinkertaisuudessaan 2010-luvun merkittävin idea/trendi elokuva-alalla. The Dark Knightin vaikutteet saattavat olla suuressa roolissa yksittäisen elokuvan juonen rakentamisessa, mutta Marvel universumi mahdollistaa jatko-osa-ajattelun aivan uudella tasolla. Elokuvat, TV ja Netflix muuntautuvat yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka tosifanin on otettava haltuun. Nerokasta liiketoimintaa...

Marvelin elokuvia en kuitenkaan pysty arvostamaan samassa mittakaavassa. Eivät ne missään nimessä mitään pohjanoteerauksia ole, mutta mielestäni yksikään elokuva ei kanna koko kestoansa. Hahmot toimivat, mutta 2000-luvun tietokone-efekteillä rasitetut, kestoltaan tuhottoman pitkät lopputaistelut ovat liikaa. Ironman on parhaimmillaan viskilasi kädessä. Ikävä, kyllä tämä huvi kestää ainoastaan ensimmäisen elokuvan ensimmäiset viisitoista minuuttia. Thor toimi parhaiten huutaessaan viikinkikarjaisujaan kahvilassa, ei niinkään taistellessaan örkkejä vastaan. Bruce Banner taas on kiinnostavampaa katsottavaa kuin Hulk. Tosin vihreän raivopään kaoottisuudessa on itse asiassa myös kosolti taikaa. Captain America on hahmona siitä poikkeus, että ilman trikoita tämä särmätön Amerikan patriootti on tavattoman tylsä. Huumorintajuttoman patsastelijan ajatukset eivät sitten kiinnosta lainkaan, ellei Tony Stark ole vieressä ivaamassa niitä. Ehkä juuri sen takia Captain Americanin elokuvat kuuluvat Marvelin parhaimmistoon. Juonen ja konseptin on pakko toimia, koska itse hahmo ei kovin kummoinen ole.

Captain America on tehnyt viisaasti valitessaan jokaiselle elokuvalleen oman genren. Ensimmäinen osa oli yllättävän veikeä, vanhan liiton "korkea jännitys"/Men on a mission rymistely, jossa oli sopivasti svengiä ja natseja. Ohjaajana toimi hajuton ja mauton, mutta tehtäväänsä hyvin valittu Joe Johnston. Uusi Captain America: Winter Soldier taas nyökkää 70-luvun paranoia elokuville kuten Three Days of Condor ja The Parallax View. Ei uusin Marvel installaatio kuitenkaan läpi yli kahden tunnin kestonsa ole pelkkää salaliittoteoriaa, vaan tasaisin väliajoin saadaan myös perinteistä action rymistelyä. Alleviivaan muuten sanan perinteistä, sillä yllättävän paljon käytetään välien selvittelyyn toimintaelokuvien kulta-ajalta tuttuja konekivääreitä, luoteja ja potkuja, ennen sitten lopun välttämätöntä ja tylsää efektiryöpytystä.

Winter Soldier rikastuttaa myös Marvel universumia, antamalla Shieldistä hyvin ajankohtaisen kuvan. Korruption lonkerot ylettyvät pitkälle ja terrorismin vastaisen järjestön toimintatavat ovat moraalisesti vähintäänkin arvelluttavia. Kukaan ei ole piilossa uudelta teknologialta ja pelko on maailman hallintakeinoista vahvin. Captain America esittää Marvel universumista yllättävänkin realistisen kuvan, kun kriisipesäkkeitä löytyy ympäri maailmaa, avaruuden ja toisen ulottuvuuden sijaan.

Pidän Winter Soldierin lähtöasetelmista, mutta en sittenkään välitä lopputuloksesta kovinkaan paljoa. Se apinoi erinomaisia 70-luvun elokuvia, mutta ei lopulta yllä sinne päinkään. Osasyynä on elokuvan kiire liikkua paikasta toiseen, jolloin kiinnostus hahmoihin jää minimiin. Draama ja dilemmat jäävät paperinohuiden hahmojen ongelmiksi. Sen Goldeneyesta varastettu loppu, ei sekään herätä minkäänlaista tunnetta. Ja sitten on tietenkin vielä itse Captain American hahmo, joka istuu 2000-luvun nostalgittomaan ympäristöön Toista maailmansotaa huonommin. Scarlett Johanssonin Black Widow on elintärkeä hahmo elokuvan toimivuudelle ja on ansaitusti saamassa oman jatkonsa Marvel-universumissa. Mysteerinen venäläisagentti tuo kaivattu seksikkyyttä ja särmää, muuten niin tasapaksuun tarjontaan Lisäpisteet myös Robert Redfordista, joka pelkällä mukanaolollaan nostaa elokuvan coolius-pisteitä.

Marvelin tähän astisesti suurin ongelma on, että sen elokuvien puikoissa ei lopulta ole vielä Shane Blackia lukuunottamatta ollut aidosti luovaa tekijää. Myös Winter Soldier kaipaisi enemmän näkemystä visuaaliseen ilmeeseensä, joka nyt jää vähän pliisuksi. Elokuvasta puuttuu itse elokuvallisuus. Nyt mieleen tulee liikaa 90-luvun televisi. Shane Black oli ensimmäinen ohjaaja, joka uskalsi näyttää oman äänensä Marvel-universumissa. Tony Starkinkin piti tietenkin lopussa taas hypätä metallipukuun ja viedä elokuva keskinkertaisuuteen, mutta Iron Man 3:ssa oli hetkensä. Winter Soldierissa on hetkensä käsikirjoituksen kautta, mutta ei sen kuvituksen. Harmi.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin mielenkiintoiselta. Kauhuäklöily Slitherista tunnettu James Gunn luotsaa vielä kesän lopulla hämmentävän näköisen Guardians of Galaxyn ja ensi vuonna saammekin Edgar Wrightin Ant Manin. Nämä ovat ohjaajia, jotka pystyvät tarjoamaan aidosti yllättävää elokuvaa, jos sille päälle sattuvat. Lisäksi Marvel tuo kankaille selkeästi tuntemattomampia sankareitansa, joten lopputulokset voivat olla yllättäviä. Kun universumi on kasvanut tarpeeksi suureksi, alkavat he myös tarjoamaan tarkemmin kohdennettua elokuvaa.

**1/2