Itkin jo viime kuussa Edge of Tomorrow'n siivittämänä sitä tosiasiaa, että toimintatähdet ovat sukupuuttoon kuollut eläinlaji. Harva elokuva alkaa enää kohtauksella, jossa viinanhuuruinen sankari herää ikuisuuden pölyttyneestä roskaluukustaan ja sytyttää savukkeen ennen kuin on edes ehtinyt nousta sängystään tai todennäköisemmin sohvaltaan. Ei ole John McClane, Martin Riggs, Joe Hallenbeck tai John Rambo saaneet arvoisiaan korvaajia. Lähimpänä nostalgista toimintarymistelyä on varmaankin ollut Tony Starkin kolmas seikkailu, joka sekin tietenkin kärsii siitä faktasta, että Tony Stark on Iron Man. Sen lisäksi kolmanteen osaan mennessä Starkin oli jo luopunut viskistä. Sanokaa mitä sanotte, mutta John McClean heräsi myös vuonna 1995 kaameasta krapulassa.
2010-luvulla aitoa äijätoimintaa edustaa, "straight-to-dvd-genreä" lukuunottamatta, ainoastaan The Expendables trilogia - elokuvasarja, joka oli parhaimmillaan sen ensimmäisessä trailerissa. Niin pitkään jaksoi nimittäin toimintasankarien vahakabinetti viihdyttää. Sen sijaan, että elokuvat olisivat aitoa 90-luvun vaihteen toimintaa, ovat ne todellisuudessa metakomediaa. Ne ovat huomattavasti lähempänä "Not Another..."-spoof genreä kuin esimerkiksi Die Hardia tai Ramboa. Hyvät päähahmot, kemia ja dialogi ovat yhtä kateissa kuin John McClanen hihat. Elokuvan sisältö on sen näyttelijät. The Expendables on ilmiö, jonka tylsin tuote on itse elokuvat. Rollareiden ja The Expendablesien ero on, että ensimmäinen jättää uuden tuotannon esittämättä keikoillaan...
Jollain tasolla The Expendables on myös verrattavissa Sinkkuelämää elokuviin. Molemmat edustavat elokuvia, jotka toisen sukupuolen on vain pakko nähdä, laadusta välittämättä. Liiketoiminnan kannalta tuote on siis kunnossa. Kohderyhmä syö huolimattomasti valmistetun pikaruoka-aterian lähes pakosta. Elokuvan katsominen ei itsessään ole se pääarvo, vaan siitä viestittäminen. Entisten toimintasuuruuksien tehtävä on lähempänä sirkuspelleä kuin näyttelijää. Bruce Willis näyttelee halpaa kopiota entisaikojen supertähdestä, Bruce Willisistä. Hurmoksen sijaan nousee pinnalle melankolinen nostalgia. Suosittelen seuraavan elokuvan castingiin Las Vegasin omaa poikaa Wayne Newtonia. Päästäisiin jo metan metatasolle.
Pari päivää sitten uutisoitiin kuinka The Expendables 3 saa Yhdysvalloissa ikärajakseen PG-13. Uutinen on yllättävä, mutta arvattava. Jo hyvin kaupallinen tuote kaupallistetaan entisestään. Hollywood on jo vuosia myynyt salit täyteen nk. väkivallattomalla väkivallalla. Kuolemaa saa esittää, vaikka kuinka paljon, kunhan sitä ei tee liian raa'alla tavalla. Fuck sanaa saa käyttää kerran ja se varmastikin hyödynnetään mahdollisimman nokkelalla tavalla à la Be Cool tai Die Hard 4. Silti tuntuu absurdilta, että elokuva jonka tarkoitus on kunnioittaa vanhaa, pelaakin uusien sääntöjen mukaan. Kenties tuotantoyhtiökin on vakuuttunut, että kolmatta kertaa ei sama kala syöttiin tarraa. Teini-ikäiset ovat myös erittäin potentiaalista elokuvakävijää ja sen takia niiden mukaan ottaminen yhtälöön parantaa elokuvan taloudellisia mahdollisuuksia. Hollywoodin kesähän käytännössä räätälöidään 15-vuotiaan teinipojan maun mukaan.
The Expendables esiintyi alunperin vastaiskuna 2000-luvun efektivoittoiselle, sliipatulle toiminnalle. Nyt se itsekin on syyllistynyt silottelemaan omaa jälkeänsä. Kuten varmasti huomaatte, en ole erityisemmin koskaan välittänyt sarjasta, mutta nyt viimeistään kyseenalaistan sen koko olemassaolon. The Expendables ei ole elokuva, vaan tähtiensä markkinointikikka. Se viimeinen tapa pitää nämä entisaikojen sankarit vielä hetken uuden yleisön huulilla. Harmi vaan, että jälkimaun kesto on pitkä.
Näin kerran elokuvan ja se oli sitten siinä... Siksi siis elokuvablogi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti