Jotain Ilmassa (Après Mai)

Nostalgiatrippi Assayasin nuoruuteen  

Oliver Assayas jatkaa uusimmallaan Après Mai:lla muutaman vuoden takaisen Carlosin viitoittamaa visuaalista 60 – 70 –luvun tyylittelyä, siirtyen kuitenkin globaalista politiikasta omaelämänkerralliseen nuoruudenkuvaukseen. Lopputuloksena on nautittava, rauhallisesti etenevä ja nostalginen menneen ajan fiilistely, joka vakuuttaa niin kostyymipuolella kuin myös taustalla tunnelmaa vahvasti nostattavalla soundtrackillansa. Mitään mullistavaa mestariteosta ei tavoiteta tai edes tavoitella, mutta elokuva onnistuu tarkoituksellisen onttoutensa kautta luomaan vahvan vision vanhenemisesta ja vanhenemisen pelosta.

Après Mai on perinteinen kasvukertomus, joka ei missään nimessä edes yritä karttaa kliseitä. Rakkaus, poliittinen radikaalisuus, seksi, päihteet ja budjettireissaus ovat kaikki nostalgisen nuoruuselokuvan peruselementtejä. Tavallaan elokuva ei eroa kovinkaan paljon sen Amerikkalaisista vastineista kuten American Graffiti tai Almost Famous. Se on hyvin Eurooppalainen versio jo usein nähdystä tarinasta, mutta samalla se viehättää ratkaisullaan olla nojaamatta liikaa selkeään tarinankerrontaan. Kamera liikkuu näppärästi eri hahmojen välillä, keskittyen lopulta kuitenkin aina päähenkilön Gillesin elämään. Samalla aluksi niin ärsyttävän passiivisesta Gillesistä kasvaa erinomainen aikakauden objektiivinen silmäpari. Vaikka hän on aktiivisesti mukana poliittisessa vastarintaliikkeessä ja rakastuukin muutaman kerran, niin todellista paloa tuntee hän vain elokuvaa kohtaan. Pikakelauksella ohikiitänyt nuoruus onkin Gilles’lle pahin painajainen ja hukattu mahdollisuus. Tärkeintä on olla mukana, nyt kun vielä voi…

Elokuvan paikoitellen esiintyvä naiivius on harkittua, palvellen nimenomaan autenttista nuoruudenkuvausta. Aikuistuminen tuokin sitten ainakin jonkinasteisen konservatiivisuuden hahmojen elämään. Kun Intian-matkojen viimeiset höyryt poistuvat päästä, vaihtuvat jumaltanssitkin Julliardiin. Lopputuloksena on kädenlämpöisiä ja sovittelevia tulevaisuudenpäätöksiä, jotka antavatkin elokuvalle sen unenomaisen, hieman melankolisen loppusuudelman.

Tähän kirjoittajaan on nostalgiset kasvukertomukset uponneet aina. Kun ottaa vielä huomioon päähenkilön rakkauden elokuvaa kohtaan, on minun rehellisesti mahdotonta arvostella elokuvaa täysin objektiivisesti. Totta kai kaltaiseni elokuvaesteetikko samaistuu elokuvasta kiinnostuneeseen nuorukaiseen, vaikkakin jokunen vuosikymmen meitä erottaakin. Lisäksi on mainittava kaksi erinomaista teemaa, jotka Assayas nostaa elokuvassaan sivumennen. Ensimmäisenä on kysymys elokuvan kielestä ja toinen on kritiikki vanhojen klassikoiden silkkihanskakäsittelystä (tässä tapauksessa Simenon ja Maigret). Kyseessä on tyypillistä cinefiilin avautumista, joka antaa oman kivan pikkulisän hyvin tyypilliselle elokuvalle. Après Mai on raikas elokuva keskelle kuumaa heinäkuutta, joka olisi pitänyt käydä katsomassa Kino Engelin ulkoilmateatterissa.