Batman vs Superman: Dawn of Justice - DC universumin nihilistinen esiinmarssi

Pääsiäisviikko ei tuonut kankaille Jeesusta, mutta kasan DC universumin jumalhahmoja kylläkin. Zack Snyderin ohjaama puolikas jatko-osa (Man of Steel) ja puolikas franchise-starter (Justice League) on Warner Brosin suuren pokeripelin ensimmäinen käsi. Muutaman vuoden takainen Man of Steel toimi vielä yksittäisenä elokuvana, mutta Batman vs. Superman: Dawn of Justice on koko elokuvan ajan yhtä suurta introa tulevaisuuden tarjonnalle. Ensimmäisen viikonlopun lipputulot lupaavat hyvää uudelle sarjis-universumille ja Marvelilla saattaa olla haastaja. Tosin markkinoista päätellen vuodessa riittää viikonloppuja useammallekin lasten lelu-logiikkaa käyttävälle elokuvamaailmalle. Voidaan jo nyt todeta, että kriitikoiden murskaama BvsS on lippuluukkuhitti. Seuraavana vuoroaan odottava Wonder Woman taas mahdollisesti sinetöi DC universumin osaksi 2010-luvun elokuvahistoriaa.

Erot Marvelin ja DC:n universumin välillä ovat suuret. Helpoiten huomattava ero on tietenkin valon määrä. Marvel on enemmän Los Angelesia ja DC taas New Yorkia, mutta elokuvien visuaaliset ilmeet kantautuvat myös tapoihin, joilla sankareita käsitellään. Tony Stark aka Iron Man on alkoholistina ennen kaikkea massojen keskipisteenä bilettävä 80-luvun rokkitähti, kun taas Bruce Wayne aka Batman on pimeydessä tuskaansa tunnottomaksi juova, maailmaa tutkaileva inhorealisti.  Luonnostaan "valoisa" Superman (siis Teräsmies) on varsinkin alkuperäiseltä muodoltaan edustanut keveyttä ja naivia sankaruutta, mutta Snyderin käsissä sekin on muuttunut haikeaksi itseään tarkastelevaksi oikeudenmukaisuuden vaa'aksi, joka on seonnut oman minä-kuvansa analysoinnista. Vastapainona taas Marvelin Captain America, joka ainakin Age of Ultroniin asti on edustanut vanhankantaista yksiselitteistä sankaruutta.

Marvelin maailmassa yhdistyvät vahvasti start-up huuma ja yksityisyyden menetyksen pelko. Vahvimpia ovat he, jotka vievät teknologiaa eteenpäin, mutta samalla itse teknologinen kehitys väärissä käsissä voi johtaa katastrofiin. Perinteinen Bond-juoni/McGuffin on esillä ainakin puolissa Marvelin elokuvissa. Silti sankaruus itsessään on ainakin vielä hyve ja mahdollisuus vaikuttaa riippuu vain tahdosta.

DC:n maailmassa eivät start-up tähdet varasta lavaa, vaan valtapolitiikka. Batman, Superman ja Lex Luthor ovat kaikki kuin syfiliksen sekoittamia valtion päämiehiä, jotka ajavat agendaansa nyrkein. Teknologia on ennen kaikkea rikkaiden etu ja perittyä kuten valtakin. Start-up huuma kiertää kaukaa vanhalta rahalta haisevat Gotham Cityn ja Metropolisin eliitti-juhlat. Tavalliset ihmiset ovat DC:n universumissa ainoastaan uhreja, oli kyse korruptiosta tai koko kaupungin tuhosta. Sankaruus on subjektiivinen käsite ja ostettavissa.

Marvelin maailmankuva on kokonaisuudessaan eheämpi ja siitä löytyy selkeämmät säännöt. BvsS:n universumi täyttyy pessimismistä ja nihilismistä ilman minkäänlaista aitoa maailman toimintalogiikkaa. Superman on naiivi versio Yhdysvalloista - aina valmiina pelastamaan ihmisiä näkemättä suurempaa kuvaa ja välittämättä seurauksista.  Batman taas on oman maailmankuvansa diktaattori, jonka ainoa tuomio on kuolemantuomio. Superman on tuhottava, vaikka riski olisi 1%. Toiveikkuudestaan sisäistä kamppailua käyvä konservatiivi ottaa yhteen uskonsa ihmisyyteen menettäneen liberaalin kanssa. Maailma on pieni heittopussi näiden jumal- ja puoljumalhahmojen välisissä taisteluissa.

Silti Zach Snyder rakentaa varsin onnistuneesti kylmää ja inhottavaa maailmaansa ensimmäisen kolmanneksen ajan. DC:n universumi on kaikessa umpimielisessä synkistelyssään tervetullutta vaihtelua Marvelin teräväkieliselle poikaposselle (Eiku olihan siellä se nahkapukuun tälläytynyt Scarlettkin). Ben Affleck on loistava Bruce Waynena (ei niinkään Batmaninä...) ja Holly Hunter tuo (edes jonkinlaista) sisältöä lopulta hyvin kaksiulotteiseen maailmaan. Snyderilta ja käsikirjoittajilta lähtee kuitenkin tuliterä prätkä pahasti käsistä, kun juonta pitäisi alkaa liikuttelemaan. Mutkia vedetään niin suoraksi kuin voidaan ja hahmot tekevät mitä sattuvat ilman minkäänlaista psykologista pohjustusta. Lopulta kuin päästään Lutherin (paitsi, että hän katoaa laudalta täysin!) örkkeilyyn, ei katsojaa voisi enää v****akaan kiinnostaa. BvsS oli aluksi, ihan aikuisten oikeasti lupaava, mutta 2/3 elokuvasta haastaa Sucker Punchin Snyderin huonoimmasta...

Jos Marvel edustaa "muka rennon" ja "tekemällä tapahtuu" asenteensa kautta kokoomusta, niin DC universumi muistuttaa maailmalle selkänsä kääntänyttä, synkkää tulevaisuutta odottelevaa perussuomalaista. Sitä on äärimmäisen mielenkiintoista analysoida osana suurempaa kuvaa, mutta kun lopulta alkaa tapahtua, on edessä eittämättä aivan käsittämätön sekamelska ilman minkäänlaista logiikkaa.

Hyvä vaihteeksi kääntää katseet Season Film Festivalin tarjontaan...

Hollywood efekti: brändi+brändi = luovuuden kuolema

Nyt on pakko ottaa kantaa, heinäkuisista helteistä huolimatta, menneen viikonlopun suurimpaan uutiseen Amerikan maalta. Hollywood on pian puskenut viimeisetkin tusinatoimintansa ulos kesämyllystä ja fanit ovatkin jo alkaneet kuolaamaan tulevien kahden kesän tarjontaa. San Diegossa järjestetyssä Comic Conissa suurimmasta uutispommista vastasivat Warner Brosin Teräsmies-tiimi Zach Snyder ja David S. Goyer. Odotettavissahan oli jo Man of Steelin lippuluukkutuloksesta, että vuonna 2015 katsojat saavat kankaille jatko-osan. Tämä oli selvää. Täysin uutta oli kuitenkin, että Teräsmiehen lisäksi elokuvassa tulee myös esiintymään yön ritari eli Batman. Kyseessä on Warner Brosin vastaisku Marvelin luomalle sarjakuvasankariuniversumille ja edustaa myös samalla mitä huolestuttavinta trendiä amerikkalaisessa valtavirran elokuvassa.

Ensinnäkin otetaan tähtäimeen Marvel, liiketoiminnallisena esimerkkinä napakymppi, mutta elokuvallisena tuotantoyhtiönä se edustaa ennemminkin jenkkiläistä aamiaismuromaailmaa; hassuja hahmoja, värejä ja vaahtokarkkeja. Marvel on onnistunut luomaan elokuvistaan keräilysarjan. Kaikki pitää nähdä ja kaikki pitää omistaa, sillä jotain pientä lisää löytyy aina levyltäkin. Jotta saat koko kuvan universumista ja elokuvista on sinun pitänyt kuluttaa kaikki aiemmatkin tuotteet (huom. Nimenomaan kuluttaa on oikea termi). Elokuvat tekevät jatkuvasti viittauksia toisiinsa ja tavallaan ne kaikki ovat osa suurempaa tarinaa. Harmi vaan, että tarina itsessään on Marvelin liikevaihto. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin The Avengers elokuvasarja, joka kokoaa kaikki sankarit yhteen ja avaa portin uudelle vaiheelle Marvel universumissa. Yhtiö on avoimesti puhunut Phase 2:sta ja 3:sta, jotka molemmat siis päätyvät The Avengers jatko-osiin. Strategia on nerokas, mutta samalla se paljastaa Hollywood-elokuvan köyhyyden. Kaikki elokuvat perustuvat ensinnäkin jo olemassa oleviin tuotteisiin (sarjakuvat) ja sen lisäksi ne myydään osana olemassa olevaa elokuvauniversumia. Kyseessä on siis tilanne, jossa katsojalle myydään jo kaksi kertaa kulutettua tavaraa, mutta koska tuotemerkki on niin tunnettu, niellään sen tarjoama mukisematta alas.

Mietitäänpäs sitten kesän 2013 tarjontaa. Hollywood on tuonut/tuomassa kankaillemme sellaiset +100 miljoonan dollarin puhallukset kuin Iron Man 3, Star Trek 2, Kauhea Kankkunen 3, Fast and the Furious 6, Man of Steel, Despicable Me 2, The Lone Ranger, Wolverine, World War Z, R.I.P.D, Monsters University, Percy Jackson 2, Kick Ass 2 ja Red 2. Kaikki kyseiset elokuvat ovat joko jatko-osia tai perustuvat olemassa oleviin hahmoihin/tuotteisiin. En väitä, että kaikki kyseiset elokuvat olisivat kelvottomia. Sen sijaan uskon, että ne ovat seurausta Hollywoodin kykenemättömyydestä ottaa riskejä. Suurten studioiden ajattelumalli on väsynyt ja heidän strategiansa ei ole sen luovempi kuin esimerkiksi muroja valmistavat yrityksen. Kesän ainoa suuren budjetin elokuva originaalilla sisällöllä on Guillermo Del Toron Pacific Rim ja sekin on tuomittu Amerikassa flopiksi. Guillermo Del Toroa on yleisesti pidetty yhtenä lahjakkaimmista ohjaajista nykypäivänä ja silti hän ei pysty takaamaan suuren budjetin originellille elokuvalle menestystä. Pacific Rimin laadusta en osaa vielä sanoa mitään, mutta ihan näin elokuvateollisuuden puolesta olisin toivonut siitä vuoden suurinta hittiä.

Nyt vihdoin päästään Warner Brosin uusimman iskun pariin. Ensinnäkin Nolanin Batmanit ovat sarjakuvaelokuvina hyviä sen takia, että ne uskaltavat rikkoa vanhoja sarjakuvaelokuvankaavoja, paikoitellen… Sen sijaan suurina riskeinä niitä on vaikea pitää, ottaen huomioon sen takana olevan talentin ja vahvan tuotemerkin. Yksi Joel Schumacher tai Bryan Singer ei pysty tuhoamaan Batmanin ja Teräsmiehen kaltaisia brändejä yhdellä elokuvalla. Ehkä kaiken keskiössä on kuitenkin kesä 2012, jonka piti olla sarjakuvamammuttien raskaansarjan maailmanmestaruusottelu. Marvelin The Avengers haastoi WB:n Batman-trilogian päätösosan. Kamppailun odotettiin olevan tiukka ja lippuluukkujen piti räjähtää uusiin sfääreihin. Menestyksiähän molemmat lopulta olivatkin, mutta yllättävää oli Marvelin ylivoima. Batman yksin ei pystynyt houkuttelemaan samaa massaa, kuin aikaisempien kesien neljä sankaria yhdessä. The Avengers oli tavallaan riski veto Marvelilta, mutta se nojasi edelleen sekä sarjakuvahahmojen brändeihin kuin myös aikaisempien elokuvien brändeihin. Batmanista taas odotettiin suurta sen takia, että aiempi osa rikkoi kaikki ennätykset ja oli elokuvallisellakin tasolla erinomainen suoritus.

Nyt kilpailevat studiot huokaavat dollarit silmissä Marvelin menestyksen perässä ja pohtivat kuinka pystytään yhdistämään eri elokuvien hahmot ja tarinat yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi ja samalla luoda ”keräily”-ilmiö elokuvalle. Fox yhdistääkin uudet ja vanhat X-meninsä ensi kesänä ilmestyvässä X:men First Classin jatko-osassa ja nyt WB yhdistää siis Batmanin ja teräsmiehen. Batman/Superman elokuvahan piti aikanaan ilmestyä jo 90-luvun lopulla Wolfgang Petersenin johtaessa orkesteria, mutta nyt kaikki siis lopulta konkretisoituu. Kun viimeiset kymmenen vuotta olemme kesäisin katsoneet kaavaan kangistuneita, riskittömiä ja yksinkertaisesti väsyneitä jatko-osia ja uudelleen lämmittelyjä, on Hollywoodin uusin trendi ympätä useampia brändejä yhteen ja luoda sitä kautta suurempaa tulosta. Tavallaan kyseessähän on ilmiö, joka oli jo aikanaan Universalin kauhuelokuvissa, mutta nyt taustalla on dollarit eivätkä fanikultin märät unet. Useampi olemassa oleva brändi samassa elokuvassa ei tee parempaa elokuvaa, vaan laskelmoidumman tuotteen. Ainiin…ja vuonna 2016 tuleekin The Flash, jonka jälkeen esitellään vuonna 2017 Justice League…

Monet voivat lukea tekstini taide-elokuvia (ja itseänsä) fiilistelevän filmipellen itsetarkoituksellisena avautumisena valtavirran elokuvasta, mutta tästä ei ole kyse. Pidän edelleen myös Hollywoodista, mutta olen huolissani sen mielikuvituksen ja luovuuden tasosta. Jos Hollywoodin aivot jatkavat toimintaansa samanlaisin periaattein, on turha odottaa 2000-luvun Star Warseja, Indiana Joneseja, James Bondeja, Back To The Futureja ym. menneen ajan merkkiteoksia. Huolestuttavinta on, että ennen niin arvostamani Pixar (viimeinen aidosti luova studio Hollywoodissa) on kasvavissa määrin tekemässä jatko-osia. Aidosti innovatiivisen viihde-elokuvan luomisessa tarvitaan rohkeutta, riskinottokykyä, ennakkoluulottomuutta ja cojoneksia. Mitään niistä ei Hollywoodilla ole tällä hetkellä.

2015 vuodesta odotetaan kaikkien aikojen elokuvavuotta. Ensi-illassa silloin ovat Avatar 2, Star Wars VII, Jurassic Parc IV, Batman/Superman, Fantastic Four Reboot, The Avengers 2, Terminator 5, Independence Day 2, Hunger Games 4, James Bond 24, Mission Impossible 5, Madagascar 4, Pirates of the Caribbean 5. Toivon mahdollisimman montaa floppia, jotta Hollywood vihdoin heräisi unesta ja alkaisi tekemään työtänsä: mielikuvituksen, taikuuden ja tarinoiden tuomista kankaille.

Lähde: http://www.slashfilm.com/zack-snyder-will-direct-supermanbatman-movie-inspired-by-frank-millers-the-dark-knight-returns/