torstai 31. maaliskuuta 2016

Batman vs Superman: Dawn of Justice - DC universumin nihilistinen esiinmarssi

Pääsiäisviikko ei tuonut kankaille Jeesusta, mutta kasan DC universumin jumalhahmoja kylläkin. Zack Snyderin ohjaama puolikas jatko-osa (Man of Steel) ja puolikas franchise-starter (Justice League) on Warner Brosin suuren pokeripelin ensimmäinen käsi. Muutaman vuoden takainen Man of Steel toimi vielä yksittäisenä elokuvana, mutta Batman vs. Superman: Dawn of Justice on koko elokuvan ajan yhtä suurta introa tulevaisuuden tarjonnalle. Ensimmäisen viikonlopun lipputulot lupaavat hyvää uudelle sarjis-universumille ja Marvelilla saattaa olla haastaja. Tosin markkinoista päätellen vuodessa riittää viikonloppuja useammallekin lasten lelu-logiikkaa käyttävälle elokuvamaailmalle. Voidaan jo nyt todeta, että kriitikoiden murskaama BvsS on lippuluukkuhitti. Seuraavana vuoroaan odottava Wonder Woman taas mahdollisesti sinetöi DC universumin osaksi 2010-luvun elokuvahistoriaa.

Erot Marvelin ja DC:n universumin välillä ovat suuret. Helpoiten huomattava ero on tietenkin valon määrä. Marvel on enemmän Los Angelesia ja DC taas New Yorkia, mutta elokuvien visuaaliset ilmeet kantautuvat myös tapoihin, joilla sankareita käsitellään. Tony Stark aka Iron Man on alkoholistina ennen kaikkea massojen keskipisteenä bilettävä 80-luvun rokkitähti, kun taas Bruce Wayne aka Batman on pimeydessä tuskaansa tunnottomaksi juova, maailmaa tutkaileva inhorealisti.  Luonnostaan "valoisa" Superman (siis Teräsmies) on varsinkin alkuperäiseltä muodoltaan edustanut keveyttä ja naivia sankaruutta, mutta Snyderin käsissä sekin on muuttunut haikeaksi itseään tarkastelevaksi oikeudenmukaisuuden vaa'aksi, joka on seonnut oman minä-kuvansa analysoinnista. Vastapainona taas Marvelin Captain America, joka ainakin Age of Ultroniin asti on edustanut vanhankantaista yksiselitteistä sankaruutta.

Marvelin maailmassa yhdistyvät vahvasti start-up huuma ja yksityisyyden menetyksen pelko. Vahvimpia ovat he, jotka vievät teknologiaa eteenpäin, mutta samalla itse teknologinen kehitys väärissä käsissä voi johtaa katastrofiin. Perinteinen Bond-juoni/McGuffin on esillä ainakin puolissa Marvelin elokuvissa. Silti sankaruus itsessään on ainakin vielä hyve ja mahdollisuus vaikuttaa riippuu vain tahdosta.

DC:n maailmassa eivät start-up tähdet varasta lavaa, vaan valtapolitiikka. Batman, Superman ja Lex Luthor ovat kaikki kuin syfiliksen sekoittamia valtion päämiehiä, jotka ajavat agendaansa nyrkein. Teknologia on ennen kaikkea rikkaiden etu ja perittyä kuten valtakin. Start-up huuma kiertää kaukaa vanhalta rahalta haisevat Gotham Cityn ja Metropolisin eliitti-juhlat. Tavalliset ihmiset ovat DC:n universumissa ainoastaan uhreja, oli kyse korruptiosta tai koko kaupungin tuhosta. Sankaruus on subjektiivinen käsite ja ostettavissa.

Marvelin maailmankuva on kokonaisuudessaan eheämpi ja siitä löytyy selkeämmät säännöt. BvsS:n universumi täyttyy pessimismistä ja nihilismistä ilman minkäänlaista aitoa maailman toimintalogiikkaa. Superman on naiivi versio Yhdysvalloista - aina valmiina pelastamaan ihmisiä näkemättä suurempaa kuvaa ja välittämättä seurauksista.  Batman taas on oman maailmankuvansa diktaattori, jonka ainoa tuomio on kuolemantuomio. Superman on tuhottava, vaikka riski olisi 1%. Toiveikkuudestaan sisäistä kamppailua käyvä konservatiivi ottaa yhteen uskonsa ihmisyyteen menettäneen liberaalin kanssa. Maailma on pieni heittopussi näiden jumal- ja puoljumalhahmojen välisissä taisteluissa.

Silti Zach Snyder rakentaa varsin onnistuneesti kylmää ja inhottavaa maailmaansa ensimmäisen kolmanneksen ajan. DC:n universumi on kaikessa umpimielisessä synkistelyssään tervetullutta vaihtelua Marvelin teräväkieliselle poikaposselle (Eiku olihan siellä se nahkapukuun tälläytynyt Scarlettkin). Ben Affleck on loistava Bruce Waynena (ei niinkään Batmaninä...) ja Holly Hunter tuo (edes jonkinlaista) sisältöä lopulta hyvin kaksiulotteiseen maailmaan. Snyderilta ja käsikirjoittajilta lähtee kuitenkin tuliterä prätkä pahasti käsistä, kun juonta pitäisi alkaa liikuttelemaan. Mutkia vedetään niin suoraksi kuin voidaan ja hahmot tekevät mitä sattuvat ilman minkäänlaista psykologista pohjustusta. Lopulta kuin päästään Lutherin (paitsi, että hän katoaa laudalta täysin!) örkkeilyyn, ei katsojaa voisi enää v****akaan kiinnostaa. BvsS oli aluksi, ihan aikuisten oikeasti lupaava, mutta 2/3 elokuvasta haastaa Sucker Punchin Snyderin huonoimmasta...

Jos Marvel edustaa "muka rennon" ja "tekemällä tapahtuu" asenteensa kautta kokoomusta, niin DC universumi muistuttaa maailmalle selkänsä kääntänyttä, synkkää tulevaisuutta odottelevaa perussuomalaista. Sitä on äärimmäisen mielenkiintoista analysoida osana suurempaa kuvaa, mutta kun lopulta alkaa tapahtua, on edessä eittämättä aivan käsittämätön sekamelska ilman minkäänlaista logiikkaa.

Hyvä vaihteeksi kääntää katseet Season Film Festivalin tarjontaan...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti