It Follows - Aikuistumisen sietämätön julmuus

Richard Linklaterin mammuttiteoksessa Boyhoodissa aikuistumista kuvataan hitaasti kyypsyvänä prosessina, josta pikkuhiljaa haihtuu kaikki sokeri. Jäljelle jää iän tuomaa viisautta ja melankolista tarkkaavaisuutta mennyttä kohtaan. Jollain masentavalla tavalla nopat ovat heitetty jo kauan aikaa sitten. Vaikka Mason saakin toki valita oman tiensä, on sen tien etapit määritelty kauan etukäteen. Aikuistuminen onkin lineaarista ja tasaista kasvua Linklaterin kivipestyssä maailmassa. Erinomainen vastapari Boyhoodille onkin David Robert Mitchellin festivaaleja onnistuneesti kiertänyt It Follows. Haikailevan melankolian sijaan Mitchell kuvaa kasvun unena, joka hyvin nopeasti muuttuu painajaiseksi. Aikuistuminen ei ole prosessi, vaan shokki.

Mitchellin kauhuelokuvan maailma toistaa hänen esikoisteoksensa The Myth of the American Sleepoverin hypnoottista tunnelmaa. Lapset ja teinit eivät asu "oikeassa maailmassa" ja "tässä hetkessä", vaan heidän todellisuutensa on ennemminkin loputtomalta tuntuvaa hengailua.  Päähenkilöt saattavat olla oman maailmansa aikuisia, mutta kaikesta sen ulkopuolisesta todellisuudesta he ovat täysin tietämättömiä. Sen takia myös It Followsissa nähdään tuskin lainkaan aikuisia. David Robert Mitchell kuvaa lapsuutta olosuhteiden ja kliseiden summana. Itsekeskeinen oman edun tavoittelu loistaa poissaololla, koska vastuuta omasta elämästä ei ole vielä ottanut kukaan. Maailma on vielä yksinkertaisempi paikka ja sen takia pienikin muutos saattaa järisyttää sen järjestyksen täysin uusiksi. Viattomuus ei ole hyve eikä pahe, vaan ainoastaan linssi jonka läpi maailmaa tarkastelee.

It Follows on kauhuelokuvana monimerkityksellinen. Paperilla kyse on "ihmismuodon" saaneesta sukupuolitaudista, joka täytyy siirtää seuraavalle tai muuten viikatemies vie hengen. Riippuu kuitenkin katsojasta kuinka laaja-alaiseksi haluaa tulkintansa levittää, mutta selkeitä teemoja tarinassa ovat ainakin seksuaalinen herääminen, seksuaalinen hyväksikäyttö ja aikuiseksi kasvaminen - mutta ei saman tulkinnan alla.

Jay Hight on suburbian kauneimpia tyttöjä, joka lähtiessään ulos ulkopaikkakuntalaisen pojan kanssa kokee shokin, jonka jälkeen ei ole enää paluuta varhaisempaan aikaan. Mikään ei ole enää niin yksinkertaista. Tapahtumilla on seuraukset, jotka koskettavat niin lähipiiriä kuin omaa psyykettäkin. Vaikka kuvaus kuulostaakin ennemminkin joltain ahdistavalta psykodraamalta, on David Robert Mitchell tehnyt ulkoisesti 70- ja 80-luvun vaihteen kauhuelokuvaa. Audiovisuaaliset vaikutteet ovat saatu niin John Carpenterilta kuin myös Brian De Palmalta (etenkin De Palman "kaikki on nyt hyvin kusetukset). Sisällön käsittelyn puolesta nousee mieleen myös Nicolas Roegin mestariteos Don't Look Now.

Carrie on selkeä vertailukohde, mutta It Follows on siltikin abstraktimpi elokuva. Se rakentaa tunnelmaa ja antaa vastuun katsojalle ymmärtää mistä kaikessa on kyse. David Robert Mitchellin elokuva ei myöskään sijoitu mihinkään tarkkaan aikakauteen. Kuvista löytyy niin vanhoja lankapuhelimia kuin myös simpukkakuorisia e-lukulaitteita (joita ei siis ainakaan vielä löydy markkinoilta). Sillä ei kuitenkaan ole väliä, koska elokuvan tarkoitus ei ole kuvata realisitista todellisuutta, vaan aiemmin mainitsemaani lapsien ja nuorten todellisuutta. Ja kuten totesin, se ei murene pikkuhiljaa, vaan salamana.

Teknisesti It Follows on myös kärkiluokkaa. Tarkoin valaistut yksityiskohdat yön sinisessä maisemassa synnyttävät nostalgisia fiiliksiä ja 80-luvun viboja hengittävä ääniraita luo illuusion pienestä kuplasta, jonka ulkopuolella vaanii vaara. David Robert Mitchell ei ole myöskään kiinnostunut pelästyttämään katsojaa liukuhihnamaisesti, vaan tarkoilla kameranliikkeillä ja tunnelmalla hän luo vaaran tunnetta koko elokuvan ajaksi. Loppukädessä It Follows on sitä mitä kauhun pitäisi nimenomaan edustaa. Se ottaa aiheekseen ihmisten aidon pelon ja luo sen ympärille kauhutarinan. Paras kauhu koskettaa ja kertoo meistä ihmisinä - It Follows tekee sitä.

****