Vuoden 2014 parhaat elokuvat

Viime vuoden aikana kertyi taas lukemattomia elokuvakokemuksia, hyviä ja huonoja. Ajattelin tuttuun tapaan kerätä viimeisen 12 kuukauden spektaakkeleja kasaan ja luetella omasta mielestäni vuoden 2014 merkittävimmät tekeleet. Art-housen puolella tarjonta oli erinomainen ja kankaille saapui useitakin tulevaisuuden klassikoita. Sen sijaan perinteinen Hollywood petti pahasti. Suurin osa kesän elokuvista olivat jo mätiä saapuessaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ennen kaikkea valinnoissani painottuu tänä vuonna yllätyksellisyys ja kokonaisuuden ymmärtäminen, jotka sinällään tuntuvat olevan toisensa poissulkevia, mutta näin ei ole.

Ennen kuin mennään itse Top-10:iin, niin luetellaan taas muutama kehumisen arvoinen elokuva, joiden rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet aivan kärkeen. Fury oli usein itsensä liian vakavasti ottava elokuva, joka silti toi mieleen ne "vanhat hyvän ajan elokuvat". David Ayer maalaa upeata kuvastoa 35mm filmille ja tekee samalla yhden vuoden 2014 parhaista toimintaelokuvista. Amerikan aliarvostetuin ohjaaja James Gray taas teki kauniin melodraaman The Immigrant, jota turhaan haukuttiin rauhallisesta tahdistaan. Huippunäyttelijöillä varustettu elokuva saattaisi hyvin olla vuoden visuaalisesti kaunein teos ellei loppumetreillä kankaille olisi saapunut eräs puolalainen mestariteos. Interstellar ei toiminut kokonaisuutena, mutta pelkän kunnianhimon johdosta se on nostettava vuoden suurien joukkoon. Christopher Nolan yhdistää lähitulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassaan onnistuneesti ja epäonnistuneesti monia tieteellisiä ja filosofisia ajatuksia. Vaikka lopputulos onkin vähän paisunut sillisalaatti, niin matka sinne on äärimmäisen komea ja vaikuttava. Jokaista Matt Damon-käännettä vastaan on myös aitoja neronleimauksia. Genre-elokuvaa parhaimmillaan taas edustivat Carpenter-henkiset The Guest ja Cold in July. Tiukat ja väkivaltaiset trillerit olivat vuoden viihdyttävintä kuvaa. Locke onnistui mahdottomassa, kun Steve Knight teki aidosti toimivan elokuvan, joka sijoittuu kokonaisuudessaan autoon. Lisäksi on mainittava kaikkien aikojen paras Marvel-elokuva Guardians of the Galaxy, joka erottautui positiivisesti perusbulkistaan. Wes Anderson teki tähänastisesti Wes Andersonmaisimman (jo lähes parodia) elokuvansa The Grand Budapest Hotel, joka miellyttää kaikkia niitä, jotka ovat ohjaajan aiemmistakin elokuvista nauttineet. Inside Llewin Davis on taas elokuva, jonka haluan kovasti nähdä uudestaan, mutta tänään se ei aivan mahdu listalle. Muutama nimi on vielä mainittava: Coherence on yhdysvaltalaista indie-elokuvaa parhaimmillaan kieron Schrödingerin-kissa juonensa  kanssa ja Snowpiercer taas yllättää ilkeillä yhteiskunta-ajatuksillaan. En tajunnutkaan kuinka paljon hyviä elokuvia ei mahtunut listalle...Äh, lopuksi vielä mainittava turkkilainen Winter Sleep, joka hitaassa kerronnassaan oli rikas ja eeppinen kokemus. Lähempänä kirjaa kuin elokuvaa.

Niin ja siiten piti vielä mainita Boyhood tai ennemminkin perustella miksi elokuva ei ole löytänyt paikkaa listalleni. Arvostan suunnattomasti tekijätiimin saavutusta ja elokuva onnistuu parhaimmillaan löytämään harvinaisen aitoja hetkiä elämästä. Se pyrkii jonkinlaiseen katkeransuloiseen realismiin, ja vaikka vaikutuinkin elokuvan aikana, jäi lopulta suuhuni hieman imelä maku. Lisäksi päähenkilöstä kasvoi aavistuksen verran kusipää - rehellinen mielipide.

11. Phil Lord & Christopher Miller
Numeron 11 sijoittaminen on huijausta, myönnetään, mutta halusin nostaa ohjaajakaksikon palkintosijoille, vaikka elokuvat yksin eivät olisi ehkä riittäneet kärkikahinoihin. 22 Jump Street ja Lego The Movie olivat vuoden suurimpia yllätyksiä. Lähtökohtaisesti idioottimaisiin ideoihin perustuneet elokuvat ottivat itsensä sopivan kevyesti, unohtamatta silti aitoja tunteita. 22 Jump Street on absurdin komedian taidonnäyte ja se pääsee hyvin lähelle legendaarista Animal Housea. Lego-elokuva taas onnistuu tekemään tuotemarkkinointilähtökohdistaan huolimatta uskomattoman viihdyttävän vitsitykityksen, joka rohkealla metatason-juonenkäänteellään taltioi hyvin mistä Lego-brändissä on lopulta kyse. Lego elokuvasta voi niin Hollywood kuin myös markkinoijat ja yritykset ottaa oppia kuinka kuvata omaa brändiä.

10. Päin Seinää / He ovat paenneet
Kusetan myös #9 kohdalla, mutta mielestäni molemmat kotimaiset elokuvat ansaitsevat kiitoksensa. J-P Valkeapään He ovat paenneet on visuaalisesti ja äänimaailmaltaan komeasti toteutettu painajaisuni, joka on syytä kokea eikä katsoa. Elokuva oli vuoden ahdistavin kokemus kaikella hyvällä. Suomalainen elokuva ei ole koskaan ollut näin lähellä Hohdon Kubrickia. Päin seinää saattaa kuitenkin olla se parempi elokuva. Tuntuu vain siltä, että harvoin on suomalaisessa elokuvassa yhtä eheä käsikirjoitus kuin Päin seinää tapauksessa. Elokuvalla on selkeästi oma luonne, eikä se yritä esittää mitään muuta. Tämä vuosi oli hyvä vuosi kotimaiselle elokuvalle.

9. The Raid: Berendal
The Raid oli oikein viihdyttävä toimintaelokuva, mutta sen jatko-osa on jotain aivan muuta. Se on paisutettu niin eeppiseksi, että alkaa naurattamaan - paitsi sen parissa viihtyy niin pirun hyvin. Ollaan kaukana ensimmäisen osan ränsistyneestä kerrostalosta. Nyt esitellään rikosmaailman glamouria, unohtamatta tietenkin sitä actionia, joka vakuuttaa. Selkään puukotusta, rikosliigojen välistä sotaa ja tyyliteltyä väkivaltaa parhaimmillaan.

8. Gone Girl
David Fincher ja hänen elokuvansa ovat ajan hermolla. Gone Girl hengittää samaa ilmaa kuin vuoden 2014 massat. Kyynisyys pursuaa valkokankaan läpi ja ilmassa leijuu vahvasti jääkylmä satiiri ja kieroutunut huumori. Vasta tulevat vuodet kertovat kuinka hyvin Gone Girl tulee aikaa kestämään, mutta vuonna 2014 se on ilkeä iso elokuva rumasta maailmasta ja sellaisenaan erinomainen. On jotenkin kiehtovaa, että tämän hetken suurin ja paras yhdysvaltalaisohjaaja käyttää päivänsä pikimustien kioskikirjallisuuteen perustuvien elokuvien parissa.

7. Whiplash
Vuoden paras esikoiselokuva on Damian Chazellen intensiivinen kuvaus pilviin kurkottamisesta, itsekurista ja sen vaatimista veroista. J.K Simmons on sadistinen jazz-opettaja, joka ruoskii Miles Tellerin näyttelemästä lupaavasta rumpalista kaiken irti, myös hien ja veren. Harvassa elokuvassa jännitti yhtä paljon kuin Whiplashissa. Tätä elokuvaa ei kannata missata, kun se saapuu kankaille tänä vuonna.

6. Wolf of Wall Street
Martin Scorsese pisti Goodfellas vaihteen takaisin päälle ja loi vuoden hävyttömimmän elokuvan. Mafiosot ovat roskabondien myyjinä vieläkin suurempia roistoja ja pelkän kokaiinin nuuhkiminen on vaihtunut kaikkien mahdollisten laittomien aineiden sekakäyttöön. Elokuva on kolmen tunnin moraaliton screwball-komedia, jossa sikailun jatkeeksi tulee lisää sikailua. En ensimmäisenä uskonut, että 72-vuotias ohjaajalegenda pystyy tällaiseen ja se tekee matkasta entistäkin nautinnollisemman. Wolf of Wall Street todistaa myös, että harva kykenee liikuttamaan kameraa yhtä taitavasti kuin Scorsese. Elokuva on täynnä nerokkaita yksittäisiä kohtauksia niin ohjauksen kuin näyttelijätyönkin puolesta.

5. 12 Years as a Slave
Steve McQueen teki tähänastisen uran kaupallisimman elokuvan, mutta se ei tarkoita sitä, että elokuva olisi helppo. 12 Years as a Slave on runollinenkin kuvaus Yhdysvaltojen orjuudesta ja vapauden tahdosta. Se hiipii taitavasti pinnan alle ja jättää vaikutuksen vielä pitkäksi aikaa. McQueenin suurin saavutus oli tehdä ns. tärkeätä elokuvaa ilman sille niin tyypillistä paatoksellisuutta. 12 Years as a Slave on vuoden 2014 paras näkemäni yhdysvaltalainen elokuva, mutta uskon silti, että olen tullut ja tulen useammin palaamaan Scorsesen WOWin, Fincherin Gone Girlin ja Chazellen Whiplashin pariin. Ne ovat lopulta omankaltaiselleni elokuvafriikille antoisampia teoksia, vaikka puhtaana kokemuksena McQueenin elokuvan arvo on kiistaton.

4. Ida
Yksi vuoden lyhyimmistä elokuvista on myös yksi vuoden parhaimmista. Pääosin taskulämpimistä draamoista tunnettu Pawel Pawlikowski yllätti ainakin allekirjoittaneen, tehdessään vuoden tyylikkäimmän ja parhaiten kuvatun elokuvan. Ida on minuutista toiseen täydellisesti rajattua mustavalkokuvaa ja sen viileä tarinankerronnallinen ote taltioi päähenkilöiden suhteen luonteen täydellisesti. Elokuva hyödyntää jazz-musiikkia erinomaisesti ja Ida onkin ennemminkin ajan-ja mielenkuva kuin pelkästään elokuva.

3. Suuri Kauneus
Paolo Sorrentinon Fellini-pastissi on lopulta paljon enemmän kuin pelkkä pastissi. Se on ikääntyneen miehen haikailua menneeseen. Se on katkeransuloinen tarina ihmisistä, jotka nykyään pitävät ääntä vain pitääkseen ääntä. Upealla musiikilla ja kuvauksella varustettu elokuva naurattaa ja koskettaa, kuten parhaimmat Fellinitkin.

2. Nymphomaniac
Lars von Trier teki käsikirjoituksen, johon mies on varmaankin kirjannut kaikkia "mielenkiinnon aiheitansa ja mielenkiintoisia ajatuksia" ja sitten lisännyt kuvan täyteen seksiä ja pornoa. Tanskalaisesta ohjaajasta on mahdotonta ottaa selvää, sillä kaikki saattaa lopulta olla vain yleisön kustannuksella leikkimistä, mutta kiinnostavaa se on aina. Trierin mammuttiteos leikkii kuvilla, aiheilla ja musiikilla. Nymphomaniac on filosofinen elokuva, joka pyrkii paljastamaan maailmaa johdonmukaisesti/jumalallisesti kontrolloivat säännöt ja totuudet, tai sitten se on vain yksi iso vitsi - kaikki riippuu katsojasta.

1. Turist
Vuoden 2014 paras näkemäni elokuva on ruotsalaisen Ruben Östlundin hervoton ja tarkkanäköisyydeltään raaka komedia sukupuolirooleista ja perheestä. Se muistuttaa, visuaalisesti ja tavasta käsitellä aihettaan, Michael Hanekenin elokuvaa, mutta lopputulos on huomattavasti hauskempi ja viihdyttävämpi. Turist on elokuva, joka vuonna 2014 tarjosi jotain aivan muuta kuin kaikki muut. Se on kiistatta vuoden paras elokuva ja suosittelen sitä kaikille, kun se vihdoin saapuu valkokankaille tammikuussa 2015.